Tuukka Temonen

Aika jonka sain kuvauspäiväkirja osa 2

TemonenAdmin — Fri, 03 Jan 2020 18:10:08 +0000

(Tunnelmia, ajatuksia ja pohdintoja elokuvan teosta. Tekstit on alunperin julkaistu Facebook -päivityksinä syksyllä 2019)

Päivät 15 ja 16 (+ne 2).

Toinen kuvausjakso Aika jonka sain -leffasta starttasi eilen.
Oikein ärsyttää kun mikään ei mee huonosti,
kaikki näyttää hyvältä ja ollaan pysytty vielä aikataulussakin.
Tosin tänään jäätiin hiukan jälkeen, mutta toisaalta meidän ruokatauko tais olla lähemmäs tunnin ja joillakin jopa 1.5 tuntia tai ehkä jopa enemmän?
Eilen tuotannossa ajattiin kolari ja tänään paikallinen fysioterapeutti yritti nöyryyttää (syyttä) meidän linjatuottajaa.
No kolarista selvittiin säikähdyksellä ja ripitykseen löytyy varmasti syy jostain henkilökohtaisen elämän hankalasta tilanteesta, eikä siitä, että me oltaisin tehty jotain huonosti. Onneksi meidän Julia osaa laittaa tällaiset tapahtumat ihan omaan kategoriaansa eli samantein unohtuviin asioihin.

Sit roolituksesta muutama seikka. Leffoihin pitää aina valita näyttelijöitä, jotka ovat rooleihin sopivia. Tämä on tietty ihan selvä juttu.
Mut leffoissa on paljon rooleja, jotka ovat yhden kohtauksen rooleja, joihin tarvitsee muutakin kuin vain avustajan taitoisia tyyppejä. Yleensä näitä roolitetaan tutuista tai sit mietitään jotain yllättävää, eli ihmisiä, jotka ovat tuttuja jostain toisesta yhteydestä, eli toisin sanottuna julkkiksia.
Tässä haetaan tietty hauskaa yhteyttä leffaan tai sitten yritetään kosiskella yleisöä jostain sellaisesta ryhmästä, joka ei ole niin lähellä elokuvan suoranaista kohdeyleisöä.
Tällaisia roolituksia tietty jännittää aika paljon ja jos ihan rehellisiä ollaan niin eihän näitä näyttelijätaitojen takia oteta vaan sen muun näkyvyyden takia.
No tänään meillä oli juuri tällainen roolitus personal trainerin roolissa, jota esitti siis (one and only) Arttu Lindeman.
Eli meikäläistä jännitti ihan sikana, että tuleeko tästä nyt sit yhtään mitään.
Kun ensimmäinen kohtaus lähti käyntiin ja Läikkyy näytteli kuin itse Robet DeNiro olisi tullut käymään kuvauksissa. Mä olin ihan myyty ja tää leffa ei ainakaan jää Lindemanista kiinni, sen vertaa vakaata oli hänen suorituksensa.
Muutenkin on jo aika voittaja-fiilis, kun musta kaikki tässä leffassa tuntuu ihan järjettömän hyvältä. Jotenkin tämmönen hyvän olon tunne vaan kalvaa omaa selkäpiitä, että meneekö jokin sit todella pieleen ja mä en vaan huomaa sitä?

Kuvauspäivä 17.

Ekaksi hyvät jutut.
Meidän kenttäleikkaamo Moision kartanolla on tehnyt ”dailiesien” kanssa ihan pirun hyvää työtä. Tämä siis vaikuttaa ohjaajaan positiivisesti, koska tehty materiaali näköjään toimii.

Sit eilen illalla vikat kohtaukset tarjosivat uskomattoman hienon tunnelman. Tämä johtui siitä, että Elimäen VPK kävi tyhjentämässä yhden säiliön vettä meidän kuvausryhmän päälle.
Älytöntähän tässä on se, että vaikka on syksy ja ulkona sataa, niin se sadehan ei ole hyvää sadetta. Hyvä sade tulee vain letkusta.
Tämä episodi muistutti myös vanhoista filmiajoista kun yksi 16mm filmikakku vastasi noin 10-12 minuuttia materiaalia. Paloauton säiliössä kun riitti vain kymmeneksi minuutiksi vettä.

Toinen yllättävä seikka tapahtui kun ”kilpaileva” ohjaaja Taavi Vartia sattui liikkumaan lähistöllä ja tuli vierailemaan kuvauksissa.
Kun Taavi istui tossa monitorin vieressä niin hän totesi, että ”Monesti sitä on ollut kuvauksissa, mutta todella harvoin toisen ohjaajan kuvauksissa”.
Tää on kyllä niin totta.
Valoryhmät, assarit ja jne… tietenkin sukkuloivat tuotantoyhtiöiden välillä, mutta tuottajat, ohjaajat ja muut taiteellisesti keskeiset ihmiset ovat harvoin vierailuilla muiden kuvauksissa katsomassa kollegoidensa työtä.

Mun mielestä tämä on seikka mikä voisi kyl muuttua. Tietty me tuottajat mutistaisiin kotona, että ”miten ne noin tekee” ja ”onpa amatöörejä” tai jotain muuta yhtä rakentavaa.
Tämän sietämisen hyvä puoli on se, että tuotannot ja osaaminen kehittyy. Ihminen oppii apinoimalla ja ohjaaja tai tuottaja ei ole tämän evoluution yläpuolella.

Pitää sanoa, että itse olen ehtinyt urani alkutaipaleella nähdä useiden tuotantoyhtiöiden tuottajien ja ohjaajien työskentelymalleja.
Näistä mahdollisuuksista isoin on ollut Solarin ja tarkemmin Sirkka Rautiaisen tarjoama Pahat Pojat -elokuvan making-of:in tekemin.

Edelleen valtaosa tavoistani ohjata ja tuottaa on Solarilta opittua.
Jo pelkästää toisten tuotantojen callsheetin näkemisestä on ihan mielettömästi hyödyötyä. Esim. Tähän tuotantoon tehtiin eräänkin tuotannon kaltainen ”tuotantoraamattu” jossa on kaikki tuotantoon liittyvä informaatio selkeästi yksissä kansissa. Infon jakaminen on perus juttu, mutta tämä esimerkki oli todella selkeästi ja havainnollisesti tehty. Tämäkin tapa tulee meille käytännöksi.
Kaikki tällaiset kehittää alaa ja osaamista, eikä ne ole millään muotoa muilta pois.
Meidän Julia on monesti sanonut, että myös aikuisilla pitäisi olla mahdollisuus jonkin sortin TET-harjoitteluun. Mä kyl kannatan tätä ja tämä on myös avoin kutsu, et ”kyllä meidän kuvauksiin voi tulla kylään”.

Sit ne huonot.
En ees viitti sanoa ääneen miten myöhässä eilen oltiin.

Kuvauspäivä 20. + ne 2.

Meidän leffassa on paljon kohtauksia kotona. Tämä siis tarkoittaa sitä, että ollaan oltu samassa lokaatiossa vähintään viikko.
Samassa lokaatiossa kuvaamisessa on tietenkin etuja. Kokoajan ei ole kiire jonnekin muualle ja ottojen valmistelut ovat nopeampia. Negatiivinen puoli on se, että samassa lokaatiossa oleminen saa ajattelemaan elokuvaa hyvin pysähtyneenä teoksena. Tätähän se ei tietenkään tarkoita, koska kohtaukset tulevat eri puolille elokuvaa ja ovat ihan loogisia jatkumon kannalta.

Onneksi tämä koti-jakso päättyi eilen, kun päästiin raveihin. Vaikka yleisötilaisuuksissa kuvaaminen luo omia vaikeuksia, niin samalla siinä on jotain hohdokasta. Samaan aikaan kun ihmiset jännittävät hevoskilpailuja, me jännitetään onnistuuko kuvat ja pystytäänkö kuvaamaan kaikki ennen kuin tilaisuus loppuu.
Paljon puhutaan siitä avoimuudesta elokuvan teossa, niin tätä se minusta parhaimmillaan tarkoittaa.
Yleisö (taisi siellä olla yksi toimittajakin) näkee, miten elokuvaa tehdään. Miten paljon yhden kohtauksen tekeminen vaatii työtä ja kuinka motivoituneesti ja saumattomasti ihmiset tekevät työtään yhteen. Samalla pystymme näyttämään yleisölle, että emme ole itseriittoisia, kusipäitä tai taiteilijoita, jotka pystyvät tekemään työtään ainoastaan huutamalla.
Elokuvatyöryhmä varmasti haittaa kaikkien muiden normaalia elämää, mutta yritämme tehdä kaiken hienotunteisesti ja nopeasti.
Olemme tiellä, mutta pyydämme sitä anteeksi. Me teemme kulttuuria, joka jää elämään. Ja vielä sadan vuoden päästä joku tutkija tutkii elokuvataidetta peilinä sen ajan ihmisiin ja ajatuksiin. Samalla lailla, kun me hämmästelemme Finlaysonin työntekijöiden poistumista töistään sata vuotta sitten.

Se on totta, että työmme on paikoitellen hermoja raastavaa, välillä väsyttää, välillä vaaditaan, välillä on kylmä, välillä on pimeää, välillä on kuuma ja välillä on mitä tahansa, mikä saa tuntemaan olonsa epämukavaksi.
Mutta työmme on hyvin usein palkitsevaa, tapaamme mukavia ihmisiä, kaikki ovat motivoituneita, kaikki haluavat onnistua, kaikki kokevat tekevänsä jotain tärkeää, kaikki tekevät jotain sellaista johon palataan sadan vuodenkin jälkeen ja kaikki ovat tasa-arvoisia.
Ja mikä parasta: Se mitä me nyt teemme, on aivan varmasti jonkun mielestä parasta elokuvaa mitä he ovat koskaan nähneet.

Ainoastaan asenteella, osaamisella ja positiivisella mielellä on merkitystä. Näin se on kaikissa työpaikoissa.

Meidän tuotannot pyrkii olemaan hyviä, mutta ne eivät ole läheskään täydellisiä. Ainoastaan raha vaikuttaa siihen, kuinka vähän yhteen päivään voi sisällyttää kohtauksia. Elokuvassa jokainen kohtaus on tärkeä ja ne on kuvattava.
Haluan oppia ja opin parhaiten siitä, että kerrotaan positiivisia asioita. Asioita mitkä on tehty hyvin, asioita missä joku on sanonut kivasti ja nostamalla esiin toimintamalleja, jotka on koettu hyviksi.
Aina ei onnistu, mutta itsekin pyrin tähän samaan, olemaan motivoiva työnantaja.

Hyviä kuvauspäiviä kaikille.

Viimeinen kuvauspäivä.

Viimeinen kuva vapauttaa. Se pyyhkiin kaikki tuotannon ikävät hetket pois. VIimeisen kuvan jälkeen ei ole kylmä, ei liian kuuma, ei väsytä, ei ole univelkaa, ei ole nälkä. Viimeiseen kuvaan ja kiitokseen päättyy myös kaikkien sen hetkinen yhteinen taival. Viimeisen kuvan jälkeen kellään ei ole enää kiire. Monella tapaa kuvausten päättyminen tuntuu kuolemalta.

Samalla viimeinen kuva tuntuu ihan mielettömän hyvältä, ilolta sekoittuu haikeuteen. Ilo siksi, että kaikki sen hetkinen osaaminen ja into on saatu tallennettua ja haikeus siitä, että seuraavaan kertaan voi kulua yllättävän pitkä aika.

Elokuvan kuvaukset ovat vähän kuin armeijamuistot, kriisitilanne tai rippileiri. Muutama ihminen maailmassa on jakanut sen saman kokemuksen kuin minä. Kuvausten jälkeen nämä yhdessä koetut asiat ovat muille kuin lomakuvien katsomista. Kuvauksissa syntyneet vitsit ja sanonnat lähinnä ärsyttävät lähipiiriä. Eikä ole ketään kenen kanssa voisi jakaa cateringpisteen löllökarkkien koostumuksen muistikuvia. Kuvauksista tulee kuin ex-kumppani, asia josta ei nykyisessä todellisuudessa voi sanoa sanaakaan. Kuvausten jälkeen jää ikään kuin yksin. Onneksi on vielä karonkka ja jossain etäisessä tulevaisuudessa ensi-ilta, jolloin kokoonnutaan vielä yhteen edes hetkeksi.
Se on tosin laiha lohtu, sillä ne muut ovat olleet jo toisissa tuotannoissa useasti ja uusi “perhe” on synnytetty jo jonnekin toisaalle, jonnekin mihin me emme ole enää tervetulleita.

Vaikka sanon että inhoan kuvauksia, niin en oikeasti inhoa kuvauksia. Loppujen lopuksi inhon sitä taakkaa, mikä tulee kolmen pestin hoitamisesta mitkä olen itselleni luonut. Toivonkin suuresti, että jonain päivänä vastuuni rajoittuu vain ohjaamiseen eikä minun tarvitse toimia saman aikaa tuottajana ja toimitusjohtajana.

Sain viettää tämän ainutlaatuisen hetken todella hienojen ja hyvien tyyppien kanssa. Mitä me koimme näiden viiden viikon aikana, karttuu meidän kokemuspankkiimme. Näillä opeilla osaamme jatkossa taas vähän paremmin tehdä rakastamaamme työtä.

Kiitos teille kaikille.

Ryhmäkuvasta puuttuu vielä seuraavat hienot tyypit:
Noora Tökkeri, Elina Eskelinen, Emma Leiniö, Pia Honkaharju, Elisa Rajalin, Tiina Jokinen, Vesä Väisänen, Anri Karhu, Juha Kärkkäinen, Iikka Kinnunen.

The post Aika jonka sain kuvauspäiväkirja osa 2 appeared first on Tuukka Temonen.

Aika jonka sain kuvauspäiväkirja

TemonenAdmin — Fri, 03 Jan 2020 13:01:03 +0000

(Ajatuksia Aika jonka sain -elokuvan teosta. Tekstit koottu ohjaajajn FBsivuilta syksyltä 2019)

Ensimmäinen päivä tehty.
Päällimmäisenä on mielessä, että miten Aku Louhimies, AJ Annilla tai Mari Rantasila pystyy tekemään kahdessa tunnissa kohtauksen? Kaksi tuntia on perus-dialogikohtaukseen normaalisti käytetty aika. Me kuvataan kolmella kameralla ja valaisu on hyvin maltillinen. Periaatteessa 3 kameraa hidastaa, mutta kuvatussa ajassa taas voittaa reilusti (säästää myös näyttelijää). Yleensä tuotannot kuvataan yhdellä kameralla, joten kameraa siirrellään sen kahden tunnin aikana ainakin kolme kertaa (suunnat). Silti jäädään aikataulussa koko ajan vähän jälkeen. Toki eilinen päivä loppu aikataulun mukaisesti ja aikataulua saatiin kurottua umpeen kompromisseilla. Ehkä sit kaikki vaan tekee ihan hirveesti kompromisseja, mutta eivät vaan puhu niistä muille?

Sit itseäni pohdituttaa toi radioliikenne ja ihmisten hoputtaminen?
Periaatteessa radiopuhelimeen voisi kokoajan tiedottaa kaikkea, mutta sit tarviiko siihen ihan kaikkea kokoajan sanoa? Osastot voisi olla myös erikanavilla, mutta silloin kokonaiskäsitys tuotannon etenemisestä jää epäselväksi muille osastoille. Ite en myöskään halua hoputtaa. Kuitenkin ymmärrän hyvin mikä eri työvaiheiden kesto on. En näe järkeä mennä sanomaan kamera-assistentille, että mittaa nopeammin etäisyydet tai maskille, että kampaa vähemmän.

Kaiken kaikkiaan jännittys vaimon ohjaamiseen hävisi näiden käytännön mietteiden alle. Olga oli minusta tosi hyvä ja uskottava Jaanana, enkä kokenut katsovani vaimoani ruudusta. Kävin vielä illalla editissä katsomassa päivän materiaaleja ja kyllä ne hyvältä näytti. Missään kohdassa ei näkynyt, että aikataulu oli myöhässä vaan kuva oli priimaa. Tänään sit helpompi päivä luvassa kun ollaan vaan yhdessä lokaatiossa. Hauskaa päivää itse kullekin.

Toinen päivä tehty.
Kaikki aina sanoo, että pitää välttää lasten ja eläinten kanssa tekemistä. Itse kyllä annan neuvon, että välttäkää amerikkalaisten autojen kanssa tekemistä.
Miten kuvauksellisia vanhat jenkit on niin koko ajan niissä on jotain pientä vikaa. Eilinen starttasi sillä, että rekvisiitta Silverado ei taaskaan startannut. (Auto tuli pikaisesti korjattua viime maanantaina).
Auvisen Japen-pajalta pika-apua pihaan ja saadaan auto käyntiin. Ainoastaan vaihteet eivät vaihda, joten ykkösellä köröttelyä kuvauspaikalle 2 tuntia myöhässä.

Onneksi meidän Julia Palmiola osaa myös ohjata, niin ensimmäinen kohtaus mentiin apulaisohjaajan hellässä huomassa.

Eilisen kankeudet ryhmädynamiikassa olivat täysin poissa. Debriefing ja nopeat ongelman ratkaisut olivat aivain aikataulussa pysymiseen.
Mutta seuraava ongelma ilmeni monitoroinnissa. Ei vaan aina kuva näy tai pätkii. Toivottavasti tämä ratkeaa tänään.

Niin ja meidän tilaamat radiopuhelimet on jumittuneet Hollantiin jo kahdeksi viikoksi. :-( 25 kpl radiopuhelimen vuokra kolmelta päivältä 1600€. Rahan menoa ei vaan voi estää. Hauskaa päivää kaikille. T

Kolmas päivä takana.
Ryhmä on selvästi löytänyt yhteisen tavan tehdä. Aikataulussa jäätiin enää noin 15 minuuttia ja sekin johtui minusta, kun halusin vielä pari pikkutarkempaa ottoa.
Toki otettiin me ydinryhmällä sellainen extrakuva, jota olin ajatellut kuvata Ranskan Rivieraalla Nyt ei kyllä budjetti antanut myötä ja ei siihen varmaan olisi ollut aikaakaan. Puttilan Erkin pellot saivat nyt mennä ranskalaisesta maisemasta.

Mut päivän epistola on dronet.
Miten mageita noi uudet laitteet on ja se on elävöittänyt kaikkien elokuvaajien tekemistä, niin ei ne helppoja ole.
Aina kun se kopteri nousee ilmaan, niin heti alkaa “oho, eiku” ja “mitä, mitä” -keskustelu ja kopteri joudutaan ottamaan heti alas.
Sit on niitä kopteriotoksia myös ihan pirun vaikea ajoittaa. Kopteri pörisee ensimmäisen 10 minuuttia itsekseen taivaalla, sitten näyttelijän auto kaartaa yllättäen kuvaan ja sitten se otos menikin jo pieleen. Seuraavaa ottoa ei pysty tekemään kun lentoaikaa on enää 2 minuuttia. Loppujen lopuksi sanon, “että mennään tolla ja ei varmaan käytetä tätä ulkokuvaa ollenkaan lopullisessa elokuvassa”.

Toista se oli silloin kun Viitasen Markolla oli oikea helikopteri ja kuvaukset tehtiin sivusuksella roikkuen.
Hauskaa päivää kaikille.

Ps. Käytyetään sitä parempaa versiota DJi:n Inspire -kopterista. Kuva on kyl törkeen hyvää.

Neljä päivää tehty. (+ 2päivää ratsastusta)
Eilen jäätiin tunnilla jälkeen aikataulusta.
Osittain syy viipyilyyn löytyi taas autoista. Kun halutaan kuorma-autoa pakittaa millin tarkasti johonkin kohtaan, niin annettu 3.5 tuntia ei vaan riitä. Eikä noi rankat pikasateetkaan mitenkään helpottaneet tekemistä. Monitorit saatiin nyt toimimaan paremmin kun Mikle toi meille paremmat BNCkaapelit.

Itseäni on eniten jännittänyt Olgan kanssa tekeminen. Hän kun on puolisoni, yhtiökumppani ja elämäni rakkaus.
Mielessäni pyöri monia kysymyksiä. Miten pyytää tekemään, näenkö monitorissa vain sen jumpsuitissa pyörivän hevosmuijan vai roolityötä tekevän näyttelijän. Mitä jos en pitäisi siitä mitä hän tekee? Entä jos meille tulee konflikti?
En tiedä mitä tapahtui, mutta ensimmäisestä kuvasta lähtien olen katsonut näyttelijää tekemässä Jaana Kivimäen -roolia.
Ilmeinen syy on se, että Olga osaa näytellä.
Toinen, että emme keskustele juurikaan tuotannon ongelmista tai muista vastaavista käytännön asioista kuvauspäivän aikana. Näyttelijä tulee settiin, harjoitellaan, annetaan täsmällisiä ohjeita ja sit kuvataan. Tässä tehdään työtä, eikä järjestellä perheasioita. Oma asennoituminen ratkaisee kaikessa, myös tässä.

Ps. Elokuvaamisen plussana on se, että saa pyytää esikuviaan omiin juttuihinsa. Mä kun fanitan näyttelijöitä niin tänään oli kuvauksissa yksi fanitukseni kohde eli ihana Riitta Havukainen. Mä olen kasvanut Fakta Homman ja varsinkin niiden Sypsy Teampro:n tekemien imitaatioiden parissa. Se, että Hansu Kaakko oli setissä on monella tapaa unemien täyttymys.
Loppukaneettina: Mä olen jotenkin aina kokenut sielun yhteyttä Aulis Kaakkoon ja kun mä tarkkaan mietin niin onhan toi Olga aika Hansu. Ehkä tässä on tämän meidän tiimin salaisuus?

2 välipäivään.
Siis pitää aluksi todeta, että mähän en tykkää yhtään olla kuvauksissa. Mulle kuvaukset eivät ole mikään ikimuistoinen ihana hetki, johon haluaa palata uudelleen ja uudelleen. Mulle kuvausvaihe on se pakollinen, suhteellisen oleellinen elokuvan teon vaihe. Itse tykkään siitä esituotannon konkreettisesta vaiheesta ja leikkauksesta.
Tämä ahdistus kuvaukseen liittyy tietenkin siihen, että olen luonteeltani pihi. Ja välillä se tuottaja tunkee ohjaajasta esille, muistuttaen siitä miten kaikki maksaa niin paljon. Mutta pieni läpsäisy tuottajaminälle ja kyllä niistä kuvauspäivästä selvitään. Olisi niin ihanaa, jos kuvaamiseen ei tarvitsisi käyttää yhtään rahaa. Se tietenkin on mahdotonta.

Toisaalta, kun on ollut vain 4 päivää kuvauksissa, sitä myös huomaa tottuneensa tähän maailmaa ja muu maailma tuntuu merkityksettömältä. Huomaan itsestäni, että tässä laitostuu hyvin helposti. Asiat on aikataulutettu, ne on selkeitä, muu maailma on rajattu pois ja itsellä on tarkaan määritelty paikka. Termitkin on suoraa armeijasta. (shooting = kuvaaminen, RECCE ja JL. Fisherkin keksi lentotukialuksella kiinnittäessää ohjuksia, että tästä saisi hyvän kamera-dollyn).
Joten palaan kuvauksiin hyvin ristiriitaisin tuntein. Tää viikko onkin monella tapaa vaikeampi kuin edellinen. On erikoiskohtauksia, lokaatioiden vaihtoja ja Pilvi ja Mickekin tulevat ekan kerran kuviin.
Joten hyvää päivää kaikille.

ps. kun kuvauksista on tarpeeksi kulunut aikaa ne kyl muistaa ihan ok hetkinä.

5. kuvauspäivä.
No nyt se sitten iski, epätoivo.
Jossain vaiheessa tuotantoa mieleen hiipii ajatus, että kaikki mitä ollaan tehty on ihan surkeeta. Mulle se tuli eilen illalla, kun katsottiin edellisen päivän kohtauksia.
Meillä on siis tuotantotoimistossa editti, jossa meidän Juha leikkaa edellisen päivän materiaalit seuraavalle illalle. Täällä voi koko tuotantoryhmä käydä fiilistelemässä mitä on tullut tehtyä ja itse tarkastaa onko matskuissa kaikki ok.

Eilen siis katsottiin perjantain materiaaleja. Perjantai oli siinä suhteessa hankala päivä, kun en saanut kaikkia kohtauksia toimimaan niin hyvin kun ois pitänyt. Sitten kun sen vielä näkee editissä, niin epätoivohan siinä tulee. Onneksi hetkellisesti.
Päivittäismatskujen katsomien on siinä suhteessa vaarallista, kun eihän niitä ole ajatuksella leikattu. Ei niissä ole juuri oikeaa rytmiä tai välttämättä kaikkien ottojen parhaimpia kohtia. Ne kun on läpikatsaus kaikkien kameroiden otoksista. Tää vaan nyt pitää mielessä, että kohtauksista tulee toimivia kun niitä pääsee ajatuksella leikkaamaan.

Monitorit toimi eilen hyvin ja kuvaukset lopetettiin aikataulun mukaisesti. Tänään onkin sitten luvassa tallihommia.
Hauskaa päivää kaikille. T

Rakas FBpäiväkirjani
6. päivä (+2vrk)
Näyttelijöiden valinnassa ei oikein koskaan etukäteen voi tietää, että onnistuuko tämä elokuva näiden roolitusten kanssa. Kyllä meillä tietenkin koekuvataan, mutta roolit osittain jaetaan aikaisempien näyttöjen perusteella tai sit vaan intuutiolla. Varsinkin eilen tuli roolivalinnoista varsin varma olo.
Micke Rejströmin ja Pilvi Hämäläisen eka päivä ja yksi lisä kohtaus Riitan kanssa vahvisti tämän. Ja isoinpana on, että en usko Krista Kososen tai Iina Kuustosen (molemmat taitavia näyttelijöitä) hyppäävän suvereenisti 125 cm pystyesteitä ja sarjoja, käytännössä katsoen täysin vieraalla hevosella, mutta mun pääosan esittäjä pystyy. Tunsin eilen suurta ylpeyttä näyttelijöistäni ja erityisesti Olgasta. Uskon, että suurin osa ryhmästäkin ymmärsin eilen, että hevostelu on muutakin kuin vain konien paijailua.

Sit aamulla heräsin siihen tosiasiaan, että vaikka tätä ei kukaan kävisi teatterissa katsomassa, niin sit joskus Maikkarin ensiesityksellä on se 350 – 600 tuhatta katsojaa. Joten huomisesta eteenpäin otan ykköseksi elokuvan onnistumisen. Jos näytteleminen ei miellytä tai en tykkää kuvakulmista, niin pistän surutta tekemään uusiksi. Tietty on ikävää sanoa ja “käskeä”, mutta koen, että tätä pitää pystyä katsomaan ylpeydellä myös vuosikymmenien päästä.
Huomiesta eteenpäin en enää tee kompromisseja sen takia, että väsyttää tai on nälkä tai on vaan joku muu ongelma. Otan oman tilani ohjata ja varmistan omalta puolelta parhaan mahdollisen lopputuloksen.
Meillä on tänään välipäivä, joten huomenna jatkuu.

Ps. Olemme siis kriisin uho-vaiheessa. Seuraavaksi tulee varmaan tosiasioiden hyväksyminen

Päivittelyä päivältä 7.
Tänään oli varsin onnistunut päivä. Omituisinta siinä oli se, että kuvasimme vain yhden kohtauksen. Aikaa oli varattu kahdestatoista kuuteen ja silti ylitettiin aikataulu kahdella tunnilla. En oikein edes tiedä mikä kesti, mutta kesti nyt vaan. Kohtaus oli kolmiosainen ja se sisälsi myös niin kutsuttaja “stunt” -otoksia. Osittain tällainen kikkailu syö aikaa.
Tänään oli myös Ville Myllyrinteen eka päivä ja hän lunasti Tepon -roolin täysin. Olga oli aivan erityisen hyvä kaikessa mitä hän teki kameran edessä. Näyttelijöiden ja ryhmän puolesta aivan mahtava päivä.

Nyt kun tulin kotiin niin tajusin, että olen tosi yksin tuolla kuvauksissa. Onhan siellä 40 ihmistä töissä, näyttelijät päälle ja paljon vieraita ja paikallisia tyyppejä ihmettelemässä. Kuvauksista ei ainakaan sosiaalista kanssa käymistä puutu. Koko ajan joku kysyy neuvoa, mielipiteitä tai ihan vaan kelloa. Tätä ei siis pidä sekoittaa fyysiseen yksinäisyyteen vaan juuri siihen henkiseen puoleen.

Ohjaajan yksinäisyyttä on hyvin vaikea sanallistaa. Se on jotain taiteen tekemisen ja kirstunvartijan tasapainoilemista ja lopullisen vastuun kantamista. Suurin yksinäisyyden tunne syntyy kuitenkin siitä, että Olga ei ole siinä monitorin vieressä sanomassa oliko hyvä otto vai ei.
Miten iloinen olenkaan Olgan onnistumisista kameran edessä, niin kaipaan hänen ammattitaitoaan ja tarkkaa silmää monitoreilla.
Käytännössä katsoen ohjaan siis ensimmäistä kertaa ihan itse :-) Se on vaikeaa ja varsin yksinäistä puuhaa.

Ps. uho-vaihe jatkuu. Katsoin eilen Jusseja voittaneen elokuvan. Ei me tällä ainakaan kakkoseksi jäädä… ainakaan omasta mielestä :-).

Päivät 8/9
Jäin miettimään tuota Antti Reinin kommenttia, että “Jätä katsojille, jotain löydettävää ja kulissien takaista prosessia ei tarvitse vielä tietää”. Luonnollisesti herkkä taiteilija otti tämän itseensä ja totesi, että “Hitot, en sit kirjoita enää mitään koko elokuvasta”. Pari päivää mietittyäni totesin, että otantani FB:ssä on olemattoman pieni ja sit kun tää elokuva tulee ulos, niin ei kukaan kuitenkaan muista puolen vuoden takaisia päivityksiä. Joten jatkan varoituksista huolimatta.

Olenkin jo kauan aikaa sitten päättänyt, että en kommentoi mitään koko leffasta kuvausvaiheen jälkeen. Jaana Kivimäki aiheena, liikuntarajoitteisuus ja päänäytteliä Olga ovat aivan liian arvokkaita uhrata ohjaajan kämäselle yritykselle olla Liam ja Noel Gallagher. Ei sitä kukaan kuitenkaan tajua, että tässä vaan halutaan elää Apiksen punkteinivuosia uudestaan, jolloin järjestettiin näyttäviä ja totaalisen lavastettuja julkkisriitoja Nylon Beatin ja XL5 kanssa.

Mutta noi kuvauspäivät. En voi olla kuin kiitollinen kaikille avustajille, jotka haluavat tulla tekemään meidän elokuvasta uskottavan. En pysty ymmärtämään, miksi joku haluaa tulla seisomaan ratsastuskentän viereen koko päiväksi ja vielä ilman minkäänlaista järkevää korvausta? Olen hyvin kiitollinen siitä, että he kaikki haluavat tulla sinne.

Sanonkin noissa alkubriiffeissä, että “Osaahan noi näyttelijät kohtauksissa näytellä, mutta avustajat tekevät siitä uskottavaa”.
Vaikka moni asiaa vielä mietityttää tässä elokuvassa, niin ainakaan se ei jää kiinni siitä, etteikö meidän ratsastuskilpailut olisi näyttäneet uskottavilta.

Ps. Monitoreissa ei ole ollut enää merkittävää ongelmaa ja lauantaina lopetettiin jopa vähän aikaisemmin kuin piti. Tämähän tarkoittaa vain sitä, että ryhmä toimii jo hyvin yhteen.
Hyvää yötä ja itse suuntaan katseeni jo huomiseen päivään 10.

Päivä 10.
Olen viime päivät kiduttanut itseäni katsomalla useita kotimaisia elokuvia. Joidenkin leffojen osalta ajattelen, et meille kyl tulee tosi hyvä elokuva. Toisista taas mietin, että mitä helvettiä olenkaan mennyt tekemään. ????
Vaikka miten haluaisin, että jälkemme vastaisivat amerikkalaisia esikuviaan, niin Suomi-leffaahan me ollaan tekemässä. Omat kriteerit ja tasovaatimukset pitää asettaa oikeaan skaalaan. Voin verrata tätä Mäkelän Kaappariin, mutta en Ron Howardin Kauniiseen mieleen.
Isoimman ongelman olen saanut nähtyäni Aurora -elokuvan. Voi hitsi, miten hyvältä se näytti.
Siksi tämä on nimeltään kidutusta, koska vertaan meidän raakamateriaaleja valmiiseen ja viimeisteltyyn elokuvaan.
Kuvausvaiheessa kuva on sellaista platkua, harmaata ja ilman minkäänlaisia värejä.
Tämä juuri siksi, että kuvaa voi jälkeen päin säätää lähes rajattomasti.
Aurora on tietenkin aivan erilainen, hyvin taiteellinen leffa ja me taas tehdään suorempaa ja ”traditionaalisempaa” elokuvaa.
Oon vaan jäännyt miettimään, että mitä sitä saisikaan aikaan, jos olisi se Auroran 1.3 milj. € käytössä. ????

Ollaan nyt Kuusaan sairaalassa ja jos vertaa miltä näyttää, niin meillä näyttää ihan uskottavalta ja näyttävältä. On kyl hienoa, kun ihmiset ja yhteisöt lainaavat lokaatioita taiteen tekemiseen. En tällaisesta osaa koskaan olla tarpeeksi kiitollinen.
Näyttelijät, avustajat ja lokaatiot tekevätkin elokuvasta uskottavaa.

Meidän Juha oli myös ehtinyt hioa leikkauksia editissä ja kyl mä nyt tunnistin kuvatut materiaalit elokuvaksi.
Näin ollen kaikki alkaa normalisoitumaan elokuvan teossa.

Päivä 11.
Menen vähän vaikeammalle alueelle ja koitan jakaa ajatuksiani varovaisesti.
Itse en näe, että sukupuolella on mitään merkitystä elokuvanteossa. Minusta ihmiset valitaan tuotantoryhmään ainoastaan taitojen, osaamisen ja ryhmään sopivuuden perusteella. Viimeinen käytännössä katsoen tarkoittaa sitä, että pitää olla hyvä tyyppi. En halua tärkeilijöitä, en itse kunnioita hierarkioita, joten en myöskään halua niitä kuvauksiin. Minulle on tärkeää, että kaikki haluavat auttaa toisiaan, enkä halua kuulla keneltäkään apua pyytäessä “Ei kuulu mun tonttiin” – kommenttia.
Sama pätee myös minuun. Ei mulla ole ongelmaa kantaa Ramille kiskoja, vaikka taisinkin todeta radiopuhelimeen rataa Ramin avuksi rakentaessa, että “Tuskin se Dome Tolkkienin -kuvauksissa pystytteli rataa?”.

Maailma on muuttunut. Nyt meillä on seksuaalisten häirintätapausten varuille toimintamallit ja luottamushenkilöt, jotka osaavat ratkaista nämä tilanteet. Asia on tärkeä ja otettava tosissaan. Siispä en hyväksy kuvauksissa yhtään kaksimielistä vitsiä. Tämä on kaiketikin pitänyt? En tosin näe mitenkään mahdollisena, että meidän ryhmässä olisi tekijöitä, jotka haluavat loukata ketään, varsinkaan kenenkään koskemattomuutta. Mutta tämän asian rajaaminen pois ei tee kuvauksista huonompia.

Tässä elokuvassa on väkivaltaa, alastomuutta ja hauraita kohtauksia. Itse en pidä naisen tai miehen alastoman kehon näyttämisestä kotimaisessa elokuvassa. Jotenkin ne minulle näyttää juuri siltä, että ohjaaja on vain halunnut nähdä päätähtensä ilman vaatteita. Alastomuus draamaelokuvassa on usein aivan turhaa. Meillä tällaisia kohtauksia on kaksi ja uskon, että pystyn tekemään ne perustellusti ja kauniisti.
Tässä elokuvassa ohjaajan ei ole tarvinut kirjoittaa alastonkohtausta, jotta saisi nähdä näyttelijättären alasti. Ohjaaja näkee näyttelijänsä ilman rihman kiertämää ihan tarpeeksi muutenkin, viimeksi tänä aamuna.

ps. Laskin ryhmän sukupuolijakauman niin naiset voitti 21 – 15.

Välitilinpäätös.
14 päivää + 2 alkutekstikuvauspäivää takana. 10 kuvauspaikaa + sekalainen joukko erilaisia teitä. Valmista elokuvaa noin tunti? Huomenna sitten paluu arkeen, joka sisältää ihan omatekemää ruokaa ilman Mimosan Aito -lounasravintolan mahtavia vegaanisia catering-ruokia. Lapset aamulla kouluun, ajo Helsinkiin kuvaamaan Ylen juttuja, yritysfilmejä ja siinä samalla leikataan elokuvaa lopulliseen muotoon.
Olen iloinen että kuvaukset ovat tällä erää ohi ja samalla odotan innolla lokakuun 2 viikon kuvausjaksoa. Mä osittain siis valehtelen itselleni ja muille sanoessani “Mä vihaan kuvauksia”. Se on vaan tapa selitää jännitystä, epävarmuuta ja omia odotuksia tulevista kuvauksista. Jään kaipaamaan tätä kolmea viikkoa ja olen kiitollinen, että pääsen tätä vielä jatkamaan kahden viikon verran.

Ekana onnistumiset kuvauksista.
Ensinnäkin meidän joukkokohtaukset onnistuivat täydellisesti. Avustajia oli niin paljon, että kotimaiset aluetason este- ja koulukilpailut tuntuivat epätodellisilta ihmispaljouden takia.
Olen myös hyvin iloinen, että pääosan esittäjä ei loukkaantunut huimissa ratsastuskohtauksissa.
Jo pelkästään monitorista katsottuna monet kohtaukset koskettivat suuresti. Niistä tulee niin “Nessu”-kohtauksia kun värit, äänet ja leikkaus on kohdillaan.
Sit kuvauksissa oli mun käsittääkseni hyvä tunnelma ja ilmapiiri? Kukaan ei kiukutellut, kaikki saivat tarpeeksi lepoa ja jokainen onnistui työssään kiitettävästi.

Miinukset.
Monitorointi toimi vasta viikon takkuilun jälkeen.
Oltiin 60% päivissä noin tunti myöhässä.
Informointi ja ennakointi kuvauspäivän aikana kaipaa merkittävää tehostamista.

Sit loppukaneetti.
Tiedän, että musta ollaan kolmea mieltä.
Osa inhoaa ja kokee, että pilaan kotimaisen elokuvan ja minun ei kuuluisi saada kameraa käteeni. Pieni jengi kokee, että olen timanttia ja parasta mitä kotimaiselle elokuvalle on tapahtunut. Sit on se 97%, jotka on, että “kuka?”. Eli siis suhtautuvat niin kuin elokuvan tekijöihin kuuluukin, eli välinpitämättömästi, koska elokuvaa tärkeämpiä asioita on niin paljon enemmän ja lisäksi elokuvaa pitäisikin katsoa ihan vain elokuvana eikä tekijöidensä kautta.
Mutta noille ensimmäisille (alan ihmisille) haluan sanoa, että meidän ryhmä kaikesta kritiikistä huolimatta koostuu ihan hemmetin taitavista, monipuolisista ja hyvistä tyypeistä. Voinkin sanoa, että “Koska he selviävät minusta, niin he selviävät ihan kenestä tahansa”. Toivottavasti käytätte heitä myös omissa töissänne.
Aki Huttunen Mikko Kaurio Ida-Maria Tunturipuro Samuel C Karppinen Viivi Björklund Jaana Oksanen Henri Saari Kimmo Jalkanen Olli Vainikka Opa Heidi Koskinen-Järvisalo Erika Anttila Rami Kallio Cay Leppälä Tomi Rajala Asko Pennanen Einari Saarinen Inka Rautjärvi Julia Palmiola Mace Syrjänen Tiina Jokinen Riia Lampinen Pia Honkaharju Elisa Rajalin Satu Arvo Anri Karhu Noora Tökkeri Elina Eskelinen Santtu Mykkänen Merja Lukkarinen Taru Kitunen Johanna Mäkelä Emma Leiniö Juha Kärkkäinen Iikka Kinnunen Henna Rossi Miguel Miquel Perälä

The post Aika jonka sain kuvauspäiväkirja appeared first on Tuukka Temonen.

Pelottava Jari Sarasvuo

TemonenAdmin — Tue, 03 Oct 2017 19:59:52 +0000

Kaksi vuotta sitten sanoin, että yksi elokuva saa riittää. Tänään oli toisen fiktioelokuvani ensimmäinen kuvauspäivä. Näitä päiviä tulee ainakin 27 kappaletta lisää ja valmiin elokuvan pääsee näkemään noin 10 kuukauden päästä.

Tietenkin toivon, että tästä tulee hyvä leffa ja katsojat, kuten kriitikotkin pitävät siitä. Kaikista eniten kuitenkin toivon, että meidän elokuvamme päähenkilön oikean elämän esikuva pitää tästä elokuvasta.

Minulta onkin useasti kysytty, että mitä mieltä Jari tästä elokuvasta on. En oikein osaa siihen vastata. Oletan, että hän odottaa jännityksellä ja suurella mielenkiinnolla lopputulostamme.

Jari tietenkin tietää, että hänestä tehdään elokuvaa, mutta emme tee elokuvaa yhdessä. Tämä on elokuvantekijän näkökulma hänen elämästään. Oletan, että Jari hyväksyy tämän ratkaisun tai ainakin näin olen hänet ymmärtänyt. En usko että hän, tai vielä vähemmän minä kokisin mielekkääksi hänen läsnäolonsa kuvauksissa. Olisi erikoista kuulla hänen mielipiteitään vaikkapa puvustuksen pienimmistä yksityiskohdista. Jari ei ole saanut edes käsikirjoitusta, sillä aika pian elokuvaprosessin käynnistyttyä ymmärsin, että mitä vähemmän hänelle tätä elokuvaa avataan, sitä helpompi hänen on myös tarvittaessa sanoutua tästä irti. Eli jos jengi ei diggaa, Jari voi sanoa että ilmankos! Ja vastuu on yksin minulla. Lisäksi kyllä tuollaisen kaverin päästäminen kuvauksiin yksinkertaisesti pelottaa. Jari on käsittämättömän taitava puhumaan ja jos hän kuvauksissa hääräisi, niin hän helposti saattaisi ohjata kohta koko elokuvan.

Me haluamme tehdä vauhdikkaan, viihdyttävän, nopean ja ennenkaikkea hauskan elokuvan. Ei meidän päähenkilömme elokuvassa helpolla pääse, mutta me emme loukkaa tai kohtele häntä epäkunnioittavsti. Jarista on luultavasti sanottu julkisuudessa kaikki ne törkeimmät ja loukkaavimmat lauseet mitä kenestäkään voi sanoa, eikä minulla ole tarvetta olla törkeyksien heittäjien jonon jatkona.

Olen varma, että maailma jossa elokuvassa seikkaillaan on antoisa myös niille joilla on ennakkoluuloja bisnestä, yrittäjiä ja ennen kaikkea yritysvalmentajia kohtaan. Samoin ne jotka intoilevat myymisestä, karkeasta kielestä ja rahan tekemisestä kokevat tämän leffan varmasti omakseen.

Hesari taannoin kysyi minulta, että miksi elokuvan verkkosivuilla ei mainita Jari Sarasvuota missään? No sitä ei siellä lue, koska meistä ei ole reilua mainostaa elokuvaa hänen nimellään. Toki se on jo huomiota hänen nimestään saanut, mutta meillä ei ole tarvetta valjastaa Jaria tähän enempää, tarkoitus on pärjätä tekemällä hyvä elokuva kiinnostavasta aiheesta. Me emme myöskään tee mainoselokuvaa Jarista tai Trainers´ housesta. Me teemme elokuvaa nimeltään Valmentaja, jonka useimmille henkilöille ja tapahtumille on olemassa todellisia yhtymäkohtia. Meidän elokuvamme on taiteellisen työryhmän näkemys asioista eli fiktiota, puhdasta viihdettä ja pop-kulttuuria.

Uskon, että elokuvan kohde voi pienellä punastelulla viihtyä leffan parissa ja todeta sen nähtyään että tarina oli kertomisen ja katsomisen arvoinen.

Seuraa elokuvan tekoa: https://www.facebook.com/Valmentajaelokuva https://www.instagram.com/valmentajaelokuva

http://valmentajaelokuva.fi

The post Pelottava Jari Sarasvuo appeared first on Tuukka Temonen.

KYLLÄ, siitä tulee elokuva.

TemonenAdmin — Sun, 25 Oct 2015 20:43:44 +0000

Mistä elokuva Teit meistä kauniin kertoo?

Helpoin vastaus on, että se kertoo Apulannan tarinan.

Ennen kaikkea elokuva kertoo siitä, että pitää aina sanoa KYLLÄ ennemmin kuin EI.

Joka kerta kun sanoo KYLLÄ, altistaa itsenä sille mahdollisuudelle, että jotain hyvää saattaa tapahtua. Apiksen alkuperäinen kolmikko Sipe, Antti ja Toni kaikki sanoivat KYLLÄ yhteiselle bändille vaikka sille ei ollut mitään edellytyksiä. Amanda ja minä sanoimme myös KYLLÄ vaikka toisella ei ollut vielä silloin kielitaitoa tai toisella minkäänlaista osaamista mistään instrumentista.

Ari Tiainen sanoi KYLLÄ ja loi sillä pohjan Apulannan kaupalliselle menestykselle. Katja Ståhl ja Jyrki-ohjelma sanoi KYLLÄ maailman huonoimmalle opiskelijatyömusiikkivideolle ja tämä mahdollisti ensimmäiset suuret yleisöt.

Tässä tuotannossa kaikki työntekijät ja näyttelijät sanoivat ”KYLLÄ, me tulemme mukaan vaikka emme vielä tiedä lopputuloksesta tai siitä, saammeko tästä koskaan korvausta”.

Toni ja Sipe sanoivat KYLLÄ, tehdään leffa niistä meidän 90-luvun vaikeista ajoista.

Santander, Hesburger, Tammi, Elisa, Heinola, Kumpeli, Pelastakaa Lapset, Veikkaus ja Canon sanoivat KYLLÄ. Kukaan näistä arvovaltaisista toimijoista ei ole hetkeäkään kyseenalaistanut tekemisiämme tai puuttunut niihin mitenkään. Ilman heidän KYLLÄ -sanaansa olisimme kuvanneet huomattavasti köykäisemmän elokuvan.

Olga sanoi KYLLÄ, jonka jälkeen pankki sanoi KYLLÄ ja saimme vaatimattomia vakuuksiamme vastaan loput rahat kuvaamiseen. Me olemme saaneet myös monta KYLLÄ -vastausta niiltä lukemattomilta ihmisiltä, jotka haluavat nähdä tämän elokuvan valmiina. Heitä ovat niin autojen, vaatteiden ja kuvauspaikkojen lainaajat, vapaaehtoiset avustajat, ja kaikki se apu, jota olemme Heinolassa heinolalaisilta saaneet. Ja vielä yksi tosiystävä Marko on sanonut kaikelle KYLLÄ.

Nyt me toivomme, että sitten valmiin elokuvan myötä myös yleisö sanoo KYLLÄ.

Olen kuullut todella monta kertaa EI tämän elokuvan eri tekovaiheissa. Valitettavasti EI on niin monesti voimakkaampi kuin KYLLÄ.

Ei:n sanojat saavat hetken olla unelmien lannistajia, mutta he eivät voi estää unelmia toteutumasta.

The post KYLLÄ, siitä tulee elokuva. appeared first on Tuukka Temonen.

Teit meistä kauniin

TemonenAdmin — Wed, 10 Jun 2015 10:23:18 +0000

Kyllä, Apulanta-yhtyeen alkuajasta tehdään elokuva. http://ses.fi/tukitoiminta/paatokset/

Ajatus Apulannan poikkeuksellisen syntytarinan kuvaamisesta elokuvaksi on kummitellut mielessäni jo useita vuosia. Jotenkin vain kaikki on nyt kohdillaan tämän leffan toteuttamiseksi.

Elokuvan tekeminen on aina iso rutistus ja se vaatii paljon rahaa, ammattitaitoisia ihmisiä ja tietenkin hyvää säkää. Tällä hetkellä käymme viimeisiä rahoitusneuvotteluja yhteistyökumppaneiden ja TV-kanavien kanssa. Sopivia näyttelijöitä Toniksi, Antiksi, Mandyksi, Sipeksi ja Tuukaksi on koekuvattu ja varmasti heistä on pian jotain tiedotettavaa. Kuvaukset käynnistyvät syys- ja lokakuun taitteessa Heinolassa ja ensi-ilta on loppukesästä / alkusyksystä 2016.

Koekuvausten perusteella on sanottava, että aluksi tuntui todella mielipuoliselta ohjata näyttelijöitä esittämään omia ystäviään ja myös itseään. Miten outoa on antaa näyttelijälle neuvoja jotta hän olisi enemmän minä. Aika nopeasti sitä onneksi oppii ajattelemaan asioita ulkokohtaisesti. Ulkokohtaisuutta varmasti helpottaa se, että olemme jo aika sinut oman nuoruutemme kanssa. Tämän elokuvan tekeminen olisi ollut vaikeampaa vielä kymmenen vuotta sitten. Miten kiva on ollutkaan istua Tonin ja Sipen kanssa alas suunnittelemaan elokuvaa meidän nuoruudestamme.

Apis-leffa on siinä suhteessa ajankohtainen, että tällä hetkellä Suomi on keskellä vaikeaa taloustilannetta, vähän samanlaista lamaa kuin silloin vuonna 1991. Tuossa ajassa neljä nuorta poikaa eli elämänsä parhainta aikaa, vaikka yhteiskunta ympärillä oli luhistumassa. Tuossa hetkessä syntyi Apulanta.

Onkin selvä, että tässä nykyisessä vaikeassa ajassa syntyy ne tulevat Apulannat. He syntyvät pelien, musiikin, elokuvien tai vaikka insinööritaitojen ympärille. Silloin kun on tiukkaa, luovuus pääsee parhaiten kasvamaan. Onkin tärkeää, että ne jotka ovat niitä nykyisiä portinvartijoita tiedostavat, että torppaamalla ajatuksen nyt, voi torpata jonkun loistavan tulevaisuuden.

Siksi tämä elokuva on tässä hetkessä tärkeä.

Ja siksi, että Apulanta on kiistatta merkittävin suomalainen bändi sitten Hurriganesin.

Nähdään teattereissa vuonna 2016.

Tuukka Temonen

Ohjaaja

The post Teit meistä kauniin appeared first on Tuukka Temonen.

Tilastonikkarin kikkailua

TemonenAdmin — Wed, 31 Dec 2014 14:34:40 +0000

Vuosi 2014 on ollut hyvä. Paljon on tapahtunut ja vuodelle 2015 jää paljon tehtävää, jotta yltää tähän samaan.

Vuoden päätteeksi kuuluu muistella menneitä ja itselleni tilastot ovat parhain tapa tutkia taakse jäänyttä elämää. Joten tutkin kalenteriani ja tein valikoidun ja leikkimielisen listauksen vuodesta 2014. Ja tosiaan osa kalenteri merkinnöistäni on… epäselviä.

Vuoden sisältöä:

110 kuvauspäivää. (Joko kokonaisia, tai muutaman tunnin keikkoja.)

17 puhetilaisuutta. Tilaisuudet ovat olleet luentoja, puhekeikkoja, panelikeskusteluja tai lyhyitä ”juhlapuheita”. Osasta on maksettu ja osa on ollut ihan tukitoimintaa.

11 Pressi- / ensi-iltanäytöstä. Presidentintekijöistä oli poikkeuksellisen paljon lehdistönäytöksiä, erikoisnäytöksiä ja perinteisiä ensi-iltoja. Näissä jokaisessa istuin myös minä. Näin ollen sain nähdä leffan kankaalta ainakin 11 kertaa.

3 kameraostoa. Rajalan ja Canonin suosiollisella yhteistyöllä ositin c300 ja c500 kameroita.

104 Palaveria. Tämä luku ei sisällä toimistolla tapahtuneita sponttaaneja palavereja.

Vaikea sanoa onko näistä mikään ollut turha, sillä kaikki tapaamiset johtavat aina johonkin.

3 Musiikinedistämissäätiön kokousta. Mess:in kokoukset ovat itselleni hyvin miellyttäviä, vaikkakin hyvin pitkiä. Kokoontumisissa näkee hyvin, missä tilassa suomalainen musiikkivideokulttuuri on.

1 Kehitysministerin läksijäisjuhla. Tsemppiä Pekalle uusiin kuvioihin.

1 Seminaari. En yleensä käy Seminaareissa, tai muissa tällaisissa nostatustilaisuuksissa. Yleensä syy on ajan puute tai tilaisuuksien hinta. Tänne taisin päästä ilmaiseksi?

1 Karonkkajuhla. Filmien valmistumisjuhlat eivät itselle merkitse niin paljoa, koska melkein joka päivä meiltä valmistuu jotain. Unelmien koulukuvan Karonkkaa en kuitenkaan halunnut jättää välistä.

1 USA:n itsenäisyydenpäivän vastaanotto. Meille Olgan kanssa tulee enää harvemmin näitä juhlakutsuja ja siksi olimme erityisen innoissamme näistä Yhdysvaltojen suurlähetystön bileistä.

2 Muskariesitystä. Perinteiset kevät- ja joulujuhlat. Ja kyllä, isä on videoinut ne kaikki.

12 Valtuuston ja hallituksen kokousta. Politikointi on jäänyt vähemmälle, mutta muutamaan kokoukseen kaikesta huolimatta olen ehtinyt.

24 Haastattelua. Lausuntoja ja haastatteluja on tänä vuonna tullut annettua vähän liikaakin. Ensimmäistä kertaa olen miettinyt, että onko tämä kovinkaan järkevää. Toki töitä pitää mainostaa, mutta liika on liikaa.

3 kertaa elokuvateatterissa nähty Interstellar-elokuva. Se telakoitumiskohtaus muuttui jopa pakkomielteiseksi fanitukseksi.

1 Näyttelijäkeikka. Teemu Nikki pyysi esittämään pirua LoveMillan kuvauksissa. Oli hauskaa vaikka olinkin aika pökkelö (ohjaajan toivomuksesta).

1 Dokumenttikillan myöntämä vuoden dokumenttitekopalkinto

1 Unohdin mennä -tilaisuus. En yleensä sovi mitään viikonlopuksi. Olin kuitenkin sopinut osallistuvani Kouvolassa pidettävään panelikeskusteluun. Sovin tilaisuuden useita kuukausia ennen ja sitten se unohtui täysin. Vasta illansuussa kurkkasin kalenteriin ja totesin mokani. Välittömästi soittoa tilaisuuden järjestäjälle ja järjettömät pahoittelut. Eivät kuulemma olleet edes huomanneet poissaoloani.

7 Esteratsastuskisat. En ole merkannut näitä kalenteriin, mutta muistini mukaan seitsemät kisat ehdin kesässä käydä.

1 Kylätanssit. Ensi vuonna onkin sitten kymmenennet juhlatanssit Haaviston seuratalolla.

Kilometrejä en halunnut enää laskea, mutta niitä on kertynyt paljon.

Seuraavissa kaupungeissa olen tehnyt työtä, tai käynyt puhumassa vuoden 2014 aikana: (Joissakin kaupungeissa kuten Tampere kävin ainakin 15 kertaa kuluneen vuoden aikana). Helsinki, Orimattila, Seinäjoki, Hämeenlinna, Tampere, Kouvola, Turku, Porvoo, Forssa, Bryssel, Tukholma, Sipoo, Riihimäki, Rauma, Lohja, Rauma, Espoo, Kerava, Vantaa, Heinola, Paimio, Loviisa,Turku,Ylistaro, Rovaniemi, Oulu, Huittinen, Iitti.

Firmalla meni kanssa ihan hyvin. Liikevaihto oli n. 515 tuhatta ja voittoa jäi ennen poistoja n. 25%. Työntekijöitä oli 4 +1 (mukaanlukien friikkujen vuosityötunnit).

Valmiita filmejä en ole laskenut, mutta niitä on paljon, varmasti yli 500.

The post Tilastonikkarin kikkailua appeared first on Tuukka Temonen.

Miksi Presidentintekijät?

TemonenAdmin — Sun, 21 Dec 2014 19:42:46 +0000

Maanantaina 22.joulukuuta on suurella yleisöllä ensimmäistä kertaa mahdollisuus nähdä Presidentintekijät elokuva. Suurella todennäköisyydellä tämä jää myös viimeiseksi elokuvaksi politiikan taustavaikuttajien työstä.Tästä piti huolen kevättalvinen kohkaaminen elokuvan ympärillä.

Politiikka näyttäytyy meille äänestäjille yksittäisten poliitikkojen yksittäisinä lausuntoina TV:n iltauutisissa. Yleisöllä ei koskaan ole mahdollisuutta nähdä miten poliittiset päätökset syntyvät. Me emme kuule päätöksiin vaikuttanutta keskustelua, asiantuntijoiden lausuntoja tai taustaryhmien lobbausta. Meille päätökset näyttävät irrationaalisilta ja ovat vaikeita ymmärtää. Päätökset vain syntyvät ilman, että niitä tarvitsee sen enempää perustellaan.

Tämä johtaa siihen, että vain harva äänestäjä tuntee syvemmin äänestämänsä poliitikon. Meillä on hyvin vähän käsitystä siitä, mitä ehdokkaat ja valtaapitävät todella ajattelevat. Saunan lauteilla, luotettavien ystävien ympäröimänä annettu analyyttinen tunnustus voi olla paljon erilaisempi kuin poliittisen palon synnyttämä retorinen taisteluhuuto.

Valtaosa tuntemistani poliitikoista ovat kaikkea muuta kuin mustavalkoisen maailmankuvan kannattajia, mutta kun tulee päätöksen aika, niin aika mustavalkealta maailmankuva näyttää. Onkin valitettavaa, että ymmärryksellä ei ole sijaa politiikan majatalossa.

Presidentintekijät näyttää, että puolueiden taustavaikuttajilla on keskeinen rooli päivän poliitikkojen lausuntojen takana. ”Spindoctorit”, poliittiset neuvonantajat ja ryhmäjohtajat muovaavat retoriikkaa. Kansanedustaminen muuttuu helposti puolueen vallan ylläpitämiseksi. Itse näen, että kansanedustajien tehtävä on mahdollistaa kansalle ympäristöön, jossa jokainen voi selvitä haluamallaan tavalla.

Puoluepolitiikka kannatuslukuineen on kuin urheilujoukkueen liigapörssitilanteen tai idoli-laulukilpailujen seuraamista. On ymmärrettävää, että tässä ajassa kaikki kilpaileminen suosiosta on ensisijaisesti houkuttelevampaa, kuin itse tekeminen.

Politiikka vaikuttaa meihin joka päivä ja joka paikassa. On sitten kyse suojatien paikasta tai metron länsilaajentumisesta, niin aina joku poliittisen järjestelmän luoma ryhmä tekee asiasta päätöksen. Samaan aikaan, kun näennäinen vapaus on kasvanut, samalla yhä tiukempi poliittinen ote tarraa kansalaisiin kiinni. On sitten kyse ”byroslaviasta” tai Venäjän pakotepolitiikasta.

Samalla kun politiikan vaikutukset tunkeutuvat jokaiseen arkielämän kolkkaamme, yhä harvempaa ihmistä kiinnostaa politiikka tai poliittinen vaikuttaminen. Tämä kiinnostumattomuus sopii poliitikoille ja politiikkaa seuraaville asiantuntijoille. Mitä vähemmän äänestäjä puuttuu vaalien välissä politiikkaan, sen helpommaksi työ käy.

Itse uskon avoimeen maailmaan. Mitä avoimempia ja rehellisempiä olemme, sitä helpompi on toisia ihmisiä on ymmärtää. Siksi en ymmärrä ,miksi poliitiset kabinetit ja päätöksen teko on suljettu kansalaisilta? Koska oikeastaan mikään ei politiikassa ole avointa, on meidän äänestäjien sitä hyvin vaikea ymmärtää. Perusteluksi suljetuille oville sanotaan, että poliitikoilla on näin mahdollisuus arvioida asioita luottamuksellisesti. Tällä ilmeisesti halutaan sanoa, että julkisissa tilanteinteissa poliitikko ei voi puhua niin kuin kokouksissa, luottamuksellisesti. Poliitikolla on siis kaksi todellisuutta? Kokoustodellisuus ja torien todellisuus.

Tämän elokuvan tarkoitus oli lisätä avoinmuutta ja rohkaista puolueita avaamaan ovensa ulkopuolisille ihmisille. On selvää, että ne ovet eivät enää minulle aukea, mutta te muut dokumentaristit, äänestäjät, toimittajat ja yhteisöt vaatikaa päästä seuraamaan päätöksen tekoa, sillä demokratiassa minkään ei tulisi olla kansalta piilossa.

Kevennykseksi hauskin parodia tästä aiheesta Tohtori Raimo ja True story

The post Miksi Presidentintekijät? appeared first on Tuukka Temonen.

Lupa välittää

TemonenAdmin — Sun, 30 Nov 2014 17:39:30 +0000

Nuorena tulee tehtyä todella monia hölmöjä ratkaisuja. Monet huonoista ratkaisuista unohtuu nopeasti tai ne on helppo korjata. On kuitenkin paljon ratkaisuja joita tulee katumaan syvästi ja osa näistä hölmöistä ratkaisuista on mahdottomia paikata.

Suurimman osan omista virheistään olen jo unohtanut ja ne eivät ole olleet myöskään mitään kovinkaan dramaattisia. Yhden väärän ratkaisun olen kuitenkin tehnyt. Sitä ei enää voi millään paikata.

Muistan hyvin kun minulle soitettiin Päijät-Hämeen keskus-sairaalasta, että nyt olisi hyvä tulla katsomaan isääsi, sillä hän tuskin elää enää huomiseen. Parikymppisenä kuolema ei ollut todellinen asia. Kuolemaa ja sen lopullisuutta ei käsitelty Rambossa, Commandossa tai edes American Ninjassa. Nuorelle miehelle kuolema oli Platoon- kaatuminen tai hassusti räjähdyksen voimasta lentävät stuntmiehet. Kuolema oli sitä, että joku huutaa todella kovaa ”NOOOOOOOOOUUUUUUU!”.

Tätä ymmärrystä vastaan koinkin tärkeämmäksi jallittaa entistä Ruotsinopettajani tytärtä, kuin nähdä isäni viimeistä kertaa. Tällä lyhyellä elämänkokemuksella voinkin sanoa, että mahdollisuus tavata vanhempansa viimeistä kertaa kannattaa käyttää hyväkseen.

Olen syksyn mittaan tavata monta erilaista vanhaa ihmistä ja saanut kuulla heidän elämänsä merkittävimpiä hetkiä ollessani mukana Ylen Lupa välittää -kampanjassa.

Olen ollut hyvin voimaton kuulemieni tarinoiden edessä. Vaikeimpia on ollut kuulla tarinoita vanhempien omien lastensa kuolemasta. Se on asia jota ei halua kenenkään kokevan. Lapsia kuitenkin kuolee ennenaikaisesti ja sitä tuskaa, jota vanhemmat kokevat tuossa tilanteessa ei voi millään lieventää. Ei myöskään ole mitään oppia, millä voisimme tällaiseen tragediaan valmistautua tai edes selvitä. On vain ajan kuluminen. Olen ollut voimaton kuullessani yli 50 vuotta sitten tapahtuneesta isän tekemästä jatkuvasta hyväksikäytöstä tytärtään kohtaan. Enkä ole pystynyt ymmärtämään, miten joku voi luopua lapsestaan lehti-ilmoituksella.

Pitkän iän huonona puolena on, että ystävät ja elämänkumppanit ovat jo aika päiviä sitten poistuneet ympäriltä. Meitä jokaista lähellä on joku vanha ihminen, jota emme osaa huomioida. Nyt ei ole liian myöhäistä käydä häntä tapaamassa, huomenna voi olla. Meille on tärkeää, että tiedämme mistä maailmasta edelliset sukupolvet ovat tulleet. Myös edelliselle sukupolvelle on tärkeää saada jakaa meidän kanssamme ketä he todella ovat.

En tiedä missä äitini tapasi isäni, missä he ovat suudelleet ensimmäistä kertaa ja mitä he nuorena ajattelivat olevansa vanhoina. Tiedätkö sinä nämä asiat omista vanhemmistasi?

Tämän minä aion kysyä ennen kuin on liian myöhäistä.

Kahden polven treffit Yle areenassa.

Sarjan parhaimmat referenssit:

Se oikea.

Kuolema.

Lapsuus.

Työt osassa tarinaa sarjan tekemisestä:

Kahden polven treffit

The post Lupa välittää appeared first on Tuukka Temonen.

Vuosi blogissani

TemonenAdmin — Tue, 25 Nov 2014 14:18:36 +0000

Olenkin luonteeltani aktiivinen ja se tarkoittaa sitä, että lähden helposti kaikkeen mukaan ilman minkäänlaisia edellytyksiä. Hyvänä esimerkkinä tästä on basson soittaminen Suomen parhaimmassa bändissä.

Varsinkin tuo basson soitto ja musavideoiden tekijästatus jäivät leijailemaan ylleni pitkäksi aikaa. Hyviä titteleitähän nuo ovat, mutta eivät ne niitä kovimpia valtteja ole kun hyväntekeväisyysjärjestö etsii tuottajaa TV-kampanjalleen.

Nämä tekstini ovat osaltaan purkaneet tätä omassa päässä rakennettua dilemmaa. Sittemmin Presidentintekijät -elokuva muutti suurelta osin statustani basistista kohu-dokumentaristiksi.

Oman verkkosivun ja blogin pitämisen suurin syy olikin ohjaajan ammatti-identiteetin vahvistaminen. Onkin vaikea arvioida onko saitista ollut mitään hyötyä ammatillisesti, mutta ainakin Google analyticsin tuottamaa dataa on hauska seurata. Tässä joitakin avainlukuja kuluneelta vuodelta.

Tuukkatemonen.com saitilla on käynyt 59 tuhatta eri käyttäjää, jotka ovat 70 tuhatta kertaa käyneet sivulla ja ovat ladanneet 118 tuhatta sivua. Onko yksikään näistä tilannut minulta jotain, niin sitä ei osaa analytiikkaohjelma kertoa.

On ollut ilo huomata, että jorinoitani on kuitenkin jaksettu lukea. Aiheet kun ovat olleet aika rajattuja yrittämisen ja oman ammatinharjoittamisen hienouteen. Ja valitettavasti hienouskin erityisesti korostuu negatiivisissa ja epäonnistuneissa jutuissa ja näistä onkin ollut huomattavasti helpompi kirjoittaa. Jos taas blogin tarkoitus on tukea omaa ammattia, niin en ole ihan varma kuka haluaa tilata mogailevaa toimitusjohtajaa kuvauksiinsa?

Haluaisin käsitellä blogissa myös laajempia yhteiskunnallisia asioita, mutta ei sekään ihan ongelmatonta ole. Sillä kuka ihmeessä haluaa tilata kiukuttelevaa toimitusjohtajaa kuvauksiinsa? Tv- ja mainosbusineksessä kun kumppanit valitaan sen mukaan kuka on mukavin. Ymmärränkin hyvin, että ohjaajan ei tarvitse Suomen kauneimmassa kodissa kommentoida ohjelmassa kuin kuvauksissakaan kaavoitusta tai lähikoulujen sijaintia.

No pitääkö ohjaajan tai kenenkään muunkaan sitten kommentoida yhteiskunnallisia asioita? Se on selvä, että kenen tahansa ympäröivä maailma vaikuttaa. Antaako pelkkä maailman koskettaminen kompetenssiä sitten kommentoimaan asioita? Kyllä antaa, mutta muuttaako se mitään, niin ei.

Itse olen ajatellut ammatillisesti asiaa niin, että kaikki tieto ja ymmärrys ympäröivästä maailmasta voi vain olla hyväksi omassa työssään. Olen halunnut naivistikin ajatella niin, että oma kiinnostus johtaa asiantuntijuuteen. Jos ohjaaja tietää jostain asiasta paljon hän oletettavasti osaa siitä tehdä myös filmin. Luonnollisesti tämän vasta-argumenttina asiakkaan puolelta on, että ”häntä ei voi käyttää, koska hänellä on jo valmiiksi niin voimakas mielipide asiasta”.

Yhteiskunnan peilaaminen ja siitä puhuminen onkin vaikea sovittaa mihin tahansa ammattiin. Onkin älytöntä että me emme oleta, että kaupan kassalla saattaisi olla vahva mielipide energiakysymyksiimme.

Aika näyttää pysyykö ohjaaja lestissään vai lähteekö se tästä taas rönsyilemään, mutta kansanedustajaehdokkaaksi en kuitenkaan tällä kertaa ryhtynyt.

The post Vuosi blogissani appeared first on Tuukka Temonen.

Huonot ideat

TemonenAdmin — Thu, 13 Nov 2014 18:26:51 +0000

Tuottajana, eli Tv-busineksen kauppamiehenä oleminen on aika vaikeaa. Koska en ole mukana kansainvälisiä jo muualla kokeiltujen formaattien kauppaamisessa, meidän itse ideoimilla ohjelmilla ei ole ostajan kannalta helpottavaa muun maailman menestysvertailukohdetta. Meiltä ohjelmaidean ostaminen on kanavan näkökulmasta aivan valtava riski. Siksi meidän lukemattomia ideoitamme ei olla telkkarissa liiemmälti nähty. Näin vuosien jälkeen voin kyllä myös myöntää etteivät meidän myyntiprosyyrimme kovin kaksisia ole olleet. Joissakin ohjelmaideoissa aika ei vain ole ollut meidän puolellamme. Tästä hyvänä esimerkkinä meidän ”Mummo ratkoo miniän ongelmia” -presentaatio Ylellä n. Vuonna 2007. (Huomasin, että maikkarin oli juuri äsken ostanut Mummot-show:n) Jos nyt rehellisiä ollaan, niin en ihmettele yhtään, että Yle ei tuolloin päätynyt meidän kanssamme yhteistyöhön. Tämä oli jotenkin arvattavissa, sillä ”pitchaukseen” osallistui noin 50 tuotantoyhtiötä. Mutta minulla oli omaa hauskaa Ylen pomojen kustannuksella kun toin myyntitilaisuuteen meidän kylän huumorintajuisen moottoriturpamummon, Lahtisen Arjan.

Ajattelinkin jakaa muutaman ei kaupaksi menneen ohjelmaidean, jos joku vaikka näistä keksisi hiukan toimivampia. Tämä on hyvin rajattu valikoima, ideoita on vuosilta 2001 – 2010.

Idea 1

Uudisraivaajat (2004) oli minun ja Osku Pajamäen lempi-idea pitkään. Ohjelmasarjassa 8 perhettä olisi kilpaillut puolen vuoden tai vuoden ajan 1800-luvun Suomen olosuhteissa. Ei sähköä, ei supermarketteja vaan puhtaasti suo, kukka ja moderni perhe -meiningillä selviämistä rajaseudun asuttamisessa. Tehtävät olisivat ruoan keräämistä ja kasvattamista, lautan rakentamista, taljavipujen tekemistä, asumuksen rakentamista ja jopa kaupankäyntiä naapurien kanssa. Vaarana olisi hallan tai barbaarien hyökkäykset. Pisimpään selvinnyt saisi oman tontin pohjois-karjalasta.

Ohjelmaa tarjottiin kaikille kanaville ja se sai paljonkin kiinnostusta. Selkeää syytä torjumiseen ei tullut, mutta varmasti kilpailun kesto ja toteuttamisen vaikeus tuottivat päänvaivaa ostajille. Sittemmin Nelosen suosittu Farmi täytti tätä ohjelmagenreä.

Idea 2

Kansalainen X oli ohjelmasarja, jossa jokaisessa jaksossa tehdään kulttuurivaihto. Osallistujan piti viikossa oppia eri jaksoon valitun kansalisuuden ominaispiirteitä. Osallistuja saa kaksi valmentajaa, esimerkiksi kaksi Marokkolaista. He näyttävät käytännön opein suomalaiselle osallistujalle kansallisuutensa perustan, niin kulttuurin kuin tapakulttuurin osalta. Viikon jälkeen osallistujalle järjestetään ”kansalaisuustesti” jossa aikaisempien oppien avulla pitää suorittaa tehtävät ja vastata kysymyksiin Marokkolaisuudesta.

Muistaakseni tämä on ollut samassa Ylen “muut kuttuurit” –kilpailussa, josta historiaan on jääneet sellaiset sarjat kuin Märät Säpikkäät ja Manne-TV. Mutta muistikuvani voi olla väärä.

Idea 3

Radio days (2004) olisi ollut toteutuessaan aivan mahtava ohjelma. Siinä silloinen Kiss-fm radiokanava olisi muuttunut kahdeksi viikoksi 24/7 TV-studioksi. Toimituksen työntekijät olisivat asuneet ja eläneet toimituksessa kaksi viikkoa kameroiden seuratessa taukoamatta heidän edesottamuksiaan. Heidän ainoana tehtävänä olisi ainoastaan ollut selviytyä mahdollisimman normaalista työstä. Tietenkin heidän työtä olisi häiritty mahdollisimman paljon, erilaisilla ikävillä ylläreillä. Tämän sarjan suunnittelu meni todella pitkälle, mutta sitten jotain kuitenkin tapahtui ja se ei toteutunut. Sittemmin tuli BB ja muut vastaavat ja sarjalla ei ollut enää mitään tilausta. Muistan, että kävimme jopa armeijan klaustrofobisen osaston psykologilta kysymässä, että mitä sinetöidyssä toimistossa voisi tapahtua? Hänen selkeä visionsa oli, että jos alkoholia on mukana, niin työntekö muuttuu pian mahdottomaksi. Ehkä on ihan hyvä, että tämäkään idea ei toteutunut.

Top 5 ohjelmat, jotka haluaisin olevan omissa nimissäni.

1. Noin viikon uutiset

2. Posse

3. Louis Theroux ja vinksahtaneet viikonloput

4. W-tyyli

5. Hyvät, pahat ja rumat

The post Huonot ideat appeared first on Tuukka Temonen.