Teit meistä kauniin 10.06.2015

Kyllä, Apulanta-yhtyeen alkuajasta tehdään elokuva. http://ses.fi/tukitoiminta/paatokset/  

Ajatus Apulannan poikkeuksellisen syntytarinan kuvaamisesta elokuvaksi on kummitellut mielessäni jo useita vuosia. Jotenkin vain kaikki on nyt kohdillaan tämän leffan toteuttamiseksi.

Elokuvan tekeminen on aina iso rutistus ja se vaatii paljon rahaa, ammattitaitoisia ihmisiä ja tietenkin hyvää säkää. Tällä hetkellä käymme viimeisiä rahoitusneuvotteluja yhteistyökumppaneiden ja TV-kanavien kanssa. Sopivia näyttelijöitä Toniksi, Antiksi, Mandyksi, Sipeksi ja Tuukaksi on koekuvattu ja varmasti heistä on pian jotain tiedotettavaa. Kuvaukset käynnistyvät syys- ja lokakuun taitteessa Heinolassa ja ensi-ilta on loppukesästä / alkusyksystä 2016.

Koekuvausten perusteella on sanottava, että aluksi tuntui todella mielipuoliselta ohjata näyttelijöitä esittämään omia ystäviään ja myös itseään. Miten outoa on antaa näyttelijälle neuvoja jotta hän olisi enemmän minä. Aika nopeasti sitä onneksi oppii ajattelemaan asioita ulkokohtaisesti. Ulkokohtaisuutta varmasti helpottaa se, että olemme jo aika sinut oman nuoruutemme kanssa. Tämän elokuvan tekeminen olisi ollut vaikeampaa vielä kymmenen vuotta sitten. Miten kiva on ollutkaan istua Tonin ja Sipen kanssa alas suunnittelemaan elokuvaa meidän nuoruudestamme.

Apis-leffa on siinä suhteessa ajankohtainen, että tällä hetkellä Suomi on keskellä vaikeaa taloustilannetta, vähän samanlaista lamaa kuin silloin vuonna 1991. Tuossa ajassa neljä nuorta poikaa eli elämänsä parhainta aikaa, vaikka yhteiskunta ympärillä oli luhistumassa. Tuossa hetkessä syntyi Apulanta.

Onkin selvä, että tässä nykyisessä vaikeassa ajassa syntyy ne tulevat Apulannat. He syntyvät pelien, musiikin, elokuvien tai vaikka insinööritaitojen ympärille. Silloin kun on tiukkaa, luovuus pääsee parhaiten kasvamaan.  Onkin tärkeää, että ne jotka ovat niitä nykyisiä portinvartijoita tiedostavat, että torppaamalla ajatuksen nyt, voi torpata jonkun loistavan tulevaisuuden.

Siksi tämä elokuva on tässä hetkessä tärkeä.

Ja siksi, että Apulanta on kiistatta merkittävin suomalainen bändi sitten Hurriganesin.

Nähdään teattereissa vuonna 2016.

Tuukka Temonen

Ohjaaja

 

 

 

 

 

 

 

 

Share:

Twitter Facebook
Takaisin alkuun Google+