Aika jonka sain kuvauspäiväkirja 03.01.2020
(Ajatuksia Aika jonka sain -elokuvan teosta. Tekstit koottu ohjaajajn FBsivuilta syksyltä 2019)
Ensimmäinen päivä tehty.
Päällimmäisenä on mielessä, että miten Aku Louhimies, AJ Annilla tai Mari Rantasila pystyy tekemään kahdessa tunnissa kohtauksen? Kaksi tuntia on perus-dialogikohtaukseen normaalisti käytetty aika. Me kuvataan kolmella kameralla ja valaisu on hyvin maltillinen. Periaatteessa 3 kameraa hidastaa, mutta kuvatussa ajassa taas voittaa reilusti (säästää myös näyttelijää). Yleensä tuotannot kuvataan yhdellä kameralla, joten kameraa siirrellään sen kahden tunnin aikana ainakin kolme kertaa (suunnat). Silti jäädään aikataulussa koko ajan vähän jälkeen. Toki eilinen päivä loppu aikataulun mukaisesti ja aikataulua saatiin kurottua umpeen kompromisseilla. Ehkä sit kaikki vaan tekee ihan hirveesti kompromisseja, mutta eivät vaan puhu niistä muille?
Sit itseäni pohdituttaa toi radioliikenne ja ihmisten hoputtaminen?
Periaatteessa radiopuhelimeen voisi kokoajan tiedottaa kaikkea, mutta sit tarviiko siihen ihan kaikkea kokoajan sanoa? Osastot voisi olla myös erikanavilla, mutta silloin kokonaiskäsitys tuotannon etenemisestä jää epäselväksi muille osastoille. Ite en myöskään halua hoputtaa. Kuitenkin ymmärrän hyvin mikä eri työvaiheiden kesto on. En näe järkeä mennä sanomaan kamera-assistentille, että mittaa nopeammin etäisyydet tai maskille, että kampaa vähemmän.
Kaiken kaikkiaan jännittys vaimon ohjaamiseen hävisi näiden käytännön mietteiden alle. Olga oli minusta tosi hyvä ja uskottava Jaanana, enkä kokenut katsovani vaimoani ruudusta. Kävin vielä illalla editissä katsomassa päivän materiaaleja ja kyllä ne hyvältä näytti. Missään kohdassa ei näkynyt, että aikataulu oli myöhässä vaan kuva oli priimaa. Tänään sit helpompi päivä luvassa kun ollaan vaan yhdessä lokaatiossa. Hauskaa päivää itse kullekin.
Toinen päivä tehty.
Kaikki aina sanoo, että pitää välttää lasten ja eläinten kanssa tekemistä. Itse kyllä annan neuvon, että välttäkää amerikkalaisten autojen kanssa tekemistä.
Miten kuvauksellisia vanhat jenkit on niin koko ajan niissä on jotain pientä vikaa. Eilinen starttasi sillä, että rekvisiitta Silverado ei taaskaan startannut. (Auto tuli pikaisesti korjattua viime maanantaina).
Auvisen Japen-pajalta pika-apua pihaan ja saadaan auto käyntiin. Ainoastaan vaihteet eivät vaihda, joten ykkösellä köröttelyä kuvauspaikalle 2 tuntia myöhässä.
Onneksi meidän Julia Palmiola osaa myös ohjata, niin ensimmäinen kohtaus mentiin apulaisohjaajan hellässä huomassa.
Eilisen kankeudet ryhmädynamiikassa olivat täysin poissa. Debriefing ja nopeat ongelman ratkaisut olivat aivain aikataulussa pysymiseen.
Mutta seuraava ongelma ilmeni monitoroinnissa. Ei vaan aina kuva näy tai pätkii. Toivottavasti tämä ratkeaa tänään.
Niin ja meidän tilaamat radiopuhelimet on jumittuneet Hollantiin jo kahdeksi viikoksi. 
:-( 25 kpl radiopuhelimen vuokra kolmelta päivältä 1600€. Rahan menoa ei vaan voi estää. Hauskaa päivää kaikille. T
Kolmas päivä takana.
Ryhmä on selvästi löytänyt yhteisen tavan tehdä. Aikataulussa jäätiin enää noin 15 minuuttia ja sekin johtui minusta, kun halusin vielä pari pikkutarkempaa ottoa.
Toki otettiin me ydinryhmällä sellainen extrakuva, jota olin ajatellut kuvata Ranskan Rivieraalla Nyt ei kyllä budjetti antanut myötä ja ei siihen varmaan olisi ollut aikaakaan. Puttilan Erkin pellot saivat nyt mennä ranskalaisesta maisemasta.
Mut päivän epistola on dronet.
Miten mageita noi uudet laitteet on ja se on elävöittänyt kaikkien elokuvaajien tekemistä, niin ei ne helppoja ole.
Aina kun se kopteri nousee ilmaan, niin heti alkaa “oho, eiku” ja “mitä, mitä” -keskustelu ja kopteri joudutaan ottamaan heti alas.
Sit on niitä kopteriotoksia myös ihan pirun vaikea ajoittaa. Kopteri pörisee ensimmäisen 10 minuuttia itsekseen taivaalla, sitten näyttelijän auto kaartaa yllättäen kuvaan ja sitten se otos menikin jo pieleen. Seuraavaa ottoa ei pysty tekemään kun lentoaikaa on enää 2 minuuttia. Loppujen lopuksi sanon, “että mennään tolla ja ei varmaan käytetä tätä ulkokuvaa ollenkaan lopullisessa elokuvassa”.
Toista se oli silloin kun Viitasen Markolla oli oikea helikopteri ja kuvaukset tehtiin sivusuksella roikkuen.
Hauskaa päivää kaikille.
Ps. Käytyetään sitä parempaa versiota DJi:n Inspire -kopterista. Kuva on kyl törkeen hyvää.
Neljä päivää tehty. (+ 2päivää ratsastusta)
Eilen jäätiin tunnilla jälkeen aikataulusta.
Osittain syy viipyilyyn löytyi taas autoista. Kun halutaan kuorma-autoa pakittaa millin tarkasti johonkin kohtaan, niin annettu 3.5 tuntia ei vaan riitä. Eikä noi rankat pikasateetkaan mitenkään helpottaneet tekemistä. Monitorit saatiin nyt toimimaan paremmin kun Mikle toi meille paremmat BNCkaapelit.
Itseäni on eniten jännittänyt Olgan kanssa tekeminen. Hän kun on puolisoni, yhtiökumppani ja elämäni rakkaus.
Mielessäni pyöri monia kysymyksiä. Miten pyytää tekemään, näenkö monitorissa vain sen jumpsuitissa pyörivän hevosmuijan vai roolityötä tekevän näyttelijän. Mitä jos en pitäisi siitä mitä hän tekee? Entä jos meille tulee konflikti?
En tiedä mitä tapahtui, mutta ensimmäisestä kuvasta lähtien olen katsonut näyttelijää tekemässä Jaana Kivimäen -roolia.
Ilmeinen syy on se, että Olga osaa näytellä.
Toinen, että emme keskustele juurikaan tuotannon ongelmista tai muista vastaavista käytännön asioista kuvauspäivän aikana. Näyttelijä tulee settiin, harjoitellaan, annetaan täsmällisiä ohjeita ja sit kuvataan. Tässä tehdään työtä, eikä järjestellä perheasioita. Oma asennoituminen ratkaisee kaikessa, myös tässä.
Ps. Elokuvaamisen plussana on se, että saa pyytää esikuviaan omiin juttuihinsa. Mä kun fanitan näyttelijöitä niin tänään oli kuvauksissa yksi fanitukseni kohde eli ihana Riitta Havukainen. Mä olen kasvanut Fakta Homman ja varsinkin niiden Sypsy Teampro:n tekemien imitaatioiden parissa. Se, että Hansu Kaakko oli setissä on monella tapaa unemien täyttymys.
Loppukaneettina: Mä olen jotenkin aina kokenut sielun yhteyttä Aulis Kaakkoon ja kun mä tarkkaan mietin niin onhan toi Olga aika Hansu. Ehkä tässä on tämän meidän tiimin salaisuus?
2 välipäivään.
Siis pitää aluksi todeta, että mähän en tykkää yhtään olla kuvauksissa. Mulle kuvaukset eivät ole mikään ikimuistoinen ihana hetki, johon haluaa palata uudelleen ja uudelleen. Mulle kuvausvaihe on se pakollinen, suhteellisen oleellinen elokuvan teon vaihe. Itse tykkään siitä esituotannon konkreettisesta vaiheesta ja leikkauksesta.
Tämä ahdistus kuvaukseen liittyy tietenkin siihen, että olen luonteeltani pihi. Ja välillä se tuottaja tunkee ohjaajasta esille, muistuttaen siitä miten kaikki maksaa niin paljon. Mutta pieni läpsäisy tuottajaminälle ja kyllä niistä kuvauspäivästä selvitään. Olisi niin ihanaa, jos kuvaamiseen ei tarvitsisi käyttää yhtään rahaa. Se tietenkin on mahdotonta.
Toisaalta, kun on ollut vain 4 päivää kuvauksissa, sitä myös huomaa tottuneensa tähän maailmaa ja muu maailma tuntuu merkityksettömältä. Huomaan itsestäni, että tässä laitostuu hyvin helposti. Asiat on aikataulutettu, ne on selkeitä, muu maailma on rajattu pois ja itsellä on tarkaan määritelty paikka. Termitkin on suoraa armeijasta. (shooting = kuvaaminen, RECCE ja JL. Fisherkin keksi lentotukialuksella kiinnittäessää ohjuksia, että tästä saisi hyvän kamera-dollyn).
Joten palaan kuvauksiin hyvin ristiriitaisin tuntein. Tää viikko onkin monella tapaa vaikeampi kuin edellinen. On erikoiskohtauksia, lokaatioiden vaihtoja ja Pilvi ja Mickekin tulevat ekan kerran kuviin.
Joten hyvää päivää kaikille.
ps. kun kuvauksista on tarpeeksi kulunut aikaa ne kyl muistaa ihan ok hetkinä. 
5. kuvauspäivä.
No nyt se sitten iski, epätoivo.
Jossain vaiheessa tuotantoa mieleen hiipii ajatus, että kaikki mitä ollaan tehty on ihan surkeeta. Mulle se tuli eilen illalla, kun katsottiin edellisen päivän kohtauksia.
Meillä on siis tuotantotoimistossa editti, jossa meidän Juha leikkaa edellisen päivän materiaalit seuraavalle illalle. Täällä voi koko tuotantoryhmä käydä fiilistelemässä mitä on tullut tehtyä ja itse tarkastaa onko matskuissa kaikki ok.
Eilen siis katsottiin perjantain materiaaleja. Perjantai oli siinä suhteessa hankala päivä, kun en saanut kaikkia kohtauksia toimimaan niin hyvin kun ois pitänyt. Sitten kun sen vielä näkee editissä, niin epätoivohan siinä tulee. Onneksi hetkellisesti.
Päivittäismatskujen katsomien on siinä suhteessa vaarallista, kun eihän niitä ole ajatuksella leikattu. Ei niissä ole juuri oikeaa rytmiä tai välttämättä kaikkien ottojen parhaimpia kohtia. Ne kun on läpikatsaus kaikkien kameroiden otoksista. Tää vaan nyt pitää mielessä, että kohtauksista tulee toimivia kun niitä pääsee ajatuksella leikkaamaan.
Monitorit toimi eilen hyvin ja kuvaukset lopetettiin aikataulun mukaisesti. Tänään onkin sitten luvassa tallihommia.
Hauskaa päivää kaikille. T
Rakas FBpäiväkirjani
6. päivä (+2vrk)
Näyttelijöiden valinnassa ei oikein koskaan etukäteen voi tietää, että onnistuuko tämä elokuva näiden roolitusten kanssa. Kyllä meillä tietenkin koekuvataan, mutta roolit osittain jaetaan aikaisempien näyttöjen perusteella tai sit vaan intuutiolla. Varsinkin eilen tuli roolivalinnoista varsin varma olo.
Micke Rejströmin ja Pilvi Hämäläisen eka päivä ja yksi lisä kohtaus Riitan kanssa vahvisti tämän. Ja isoinpana on, että en usko Krista Kososen tai Iina Kuustosen (molemmat taitavia näyttelijöitä) hyppäävän suvereenisti 125 cm pystyesteitä ja sarjoja, käytännössä katsoen täysin vieraalla hevosella, mutta mun pääosan esittäjä pystyy. Tunsin eilen suurta ylpeyttä näyttelijöistäni ja erityisesti Olgasta. Uskon, että suurin osa ryhmästäkin ymmärsin eilen, että hevostelu on muutakin kuin vain konien paijailua.
Sit aamulla heräsin siihen tosiasiaan, että vaikka tätä ei kukaan kävisi teatterissa katsomassa, niin sit joskus Maikkarin ensiesityksellä on se 350 – 600 tuhatta katsojaa. Joten huomisesta eteenpäin otan ykköseksi elokuvan onnistumisen. Jos näytteleminen ei miellytä tai en tykkää kuvakulmista, niin pistän surutta tekemään uusiksi. Tietty on ikävää sanoa ja “käskeä”, mutta koen, että tätä pitää pystyä katsomaan ylpeydellä myös vuosikymmenien päästä.
Huomiesta eteenpäin en enää tee kompromisseja sen takia, että väsyttää tai on nälkä tai on vaan joku muu ongelma. Otan oman tilani ohjata ja varmistan omalta puolelta parhaan mahdollisen lopputuloksen.
Meillä on tänään välipäivä, joten huomenna jatkuu.
Ps. Olemme siis kriisin uho-vaiheessa. Seuraavaksi tulee varmaan tosiasioiden hyväksyminen
Päivittelyä päivältä 7.
Tänään oli varsin onnistunut päivä. Omituisinta siinä oli se, että kuvasimme vain yhden kohtauksen. Aikaa oli varattu kahdestatoista kuuteen ja silti ylitettiin aikataulu kahdella tunnilla. En oikein edes tiedä mikä kesti, mutta kesti nyt vaan. Kohtaus oli kolmiosainen ja se sisälsi myös niin kutsuttaja “stunt” -otoksia. Osittain tällainen kikkailu syö aikaa.
Tänään oli myös Ville Myllyrinteen eka päivä ja hän lunasti Tepon -roolin täysin. Olga oli aivan erityisen hyvä kaikessa mitä hän teki kameran edessä. Näyttelijöiden ja ryhmän puolesta aivan mahtava päivä.
Nyt kun tulin kotiin niin tajusin, että olen tosi yksin tuolla kuvauksissa. Onhan siellä 40 ihmistä töissä, näyttelijät päälle ja paljon vieraita ja paikallisia tyyppejä ihmettelemässä. Kuvauksista ei ainakaan sosiaalista kanssa käymistä puutu. Koko ajan joku kysyy neuvoa, mielipiteitä tai ihan vaan kelloa. Tätä ei siis pidä sekoittaa fyysiseen yksinäisyyteen vaan juuri siihen henkiseen puoleen.
Ohjaajan yksinäisyyttä on hyvin vaikea sanallistaa. Se on jotain taiteen tekemisen ja kirstunvartijan tasapainoilemista ja lopullisen vastuun kantamista. Suurin yksinäisyyden tunne syntyy kuitenkin siitä, että Olga ei ole siinä monitorin vieressä sanomassa oliko hyvä otto vai ei.
Miten iloinen olenkaan Olgan onnistumisista kameran edessä, niin kaipaan hänen ammattitaitoaan ja tarkkaa silmää monitoreilla.
Käytännössä katsoen ohjaan siis ensimmäistä kertaa ihan itse :-) Se on vaikeaa ja varsin yksinäistä puuhaa.
Ps. uho-vaihe jatkuu. Katsoin eilen Jusseja voittaneen elokuvan. Ei me tällä ainakaan kakkoseksi jäädä… ainakaan omasta mielestä :-).
Päivät 8/9
Jäin miettimään tuota Antti Reinin kommenttia, että “Jätä katsojille, jotain löydettävää ja kulissien takaista prosessia ei tarvitse vielä tietää”. Luonnollisesti herkkä taiteilija otti tämän itseensä ja totesi, että “Hitot, en sit kirjoita enää mitään koko elokuvasta”. Pari päivää mietittyäni totesin, että otantani FB:ssä on olemattoman pieni ja sit kun tää elokuva tulee ulos, niin ei kukaan kuitenkaan muista puolen vuoden takaisia päivityksiä. Joten jatkan varoituksista huolimatta.
Olenkin jo kauan aikaa sitten päättänyt, että en kommentoi mitään koko leffasta kuvausvaiheen jälkeen. Jaana Kivimäki aiheena, liikuntarajoitteisuus ja päänäytteliä Olga ovat aivan liian arvokkaita uhrata ohjaajan kämäselle yritykselle olla Liam ja Noel Gallagher. Ei sitä kukaan kuitenkaan tajua, että tässä vaan halutaan elää Apiksen punkteinivuosia uudestaan, jolloin järjestettiin näyttäviä ja totaalisen lavastettuja julkkisriitoja Nylon Beatin ja XL5 kanssa.
Mutta noi kuvauspäivät. En voi olla kuin kiitollinen kaikille avustajille, jotka haluavat tulla tekemään meidän elokuvasta uskottavan. En pysty ymmärtämään, miksi joku haluaa tulla seisomaan ratsastuskentän viereen koko päiväksi ja vielä ilman minkäänlaista järkevää korvausta? Olen hyvin kiitollinen siitä, että he kaikki haluavat tulla sinne.
Sanonkin noissa alkubriiffeissä, että “Osaahan noi näyttelijät kohtauksissa näytellä, mutta avustajat tekevät siitä uskottavaa”.
Vaikka moni asiaa vielä mietityttää tässä elokuvassa, niin ainakaan se ei jää kiinni siitä, etteikö meidän ratsastuskilpailut olisi näyttäneet uskottavilta.
Ps. Monitoreissa ei ole ollut enää merkittävää ongelmaa ja lauantaina lopetettiin jopa vähän aikaisemmin kuin piti. Tämähän tarkoittaa vain sitä, että ryhmä toimii jo hyvin yhteen.
Hyvää yötä ja itse suuntaan katseeni jo huomiseen päivään 10.
Päivä 10.
Olen viime päivät kiduttanut itseäni katsomalla useita kotimaisia elokuvia. Joidenkin leffojen osalta ajattelen, et meille kyl tulee tosi hyvä elokuva. Toisista taas mietin, että mitä helvettiä olenkaan mennyt tekemään. ????
Vaikka miten haluaisin, että jälkemme vastaisivat amerikkalaisia esikuviaan, niin Suomi-leffaahan me ollaan tekemässä. Omat kriteerit ja tasovaatimukset pitää asettaa oikeaan skaalaan. Voin verrata tätä Mäkelän Kaappariin, mutta en Ron Howardin Kauniiseen mieleen.
Isoimman ongelman olen saanut nähtyäni Aurora -elokuvan. Voi hitsi, miten hyvältä se näytti.
Siksi tämä on nimeltään kidutusta, koska vertaan meidän raakamateriaaleja valmiiseen ja viimeisteltyyn elokuvaan.
Kuvausvaiheessa kuva on sellaista platkua, harmaata ja ilman minkäänlaisia värejä.
Tämä juuri siksi, että kuvaa voi jälkeen päin säätää lähes rajattomasti.
Aurora on tietenkin aivan erilainen, hyvin taiteellinen leffa ja me taas tehdään suorempaa ja ”traditionaalisempaa” elokuvaa.
Oon vaan jäännyt miettimään, että mitä sitä saisikaan aikaan, jos olisi se Auroran 1.3 milj. € käytössä. ????
Ollaan nyt Kuusaan sairaalassa ja jos vertaa miltä näyttää, niin meillä näyttää ihan uskottavalta ja näyttävältä. On kyl hienoa, kun ihmiset ja yhteisöt lainaavat lokaatioita taiteen tekemiseen. En tällaisesta osaa koskaan olla tarpeeksi kiitollinen.
Näyttelijät, avustajat ja lokaatiot tekevätkin elokuvasta uskottavaa.
Meidän Juha oli myös ehtinyt hioa leikkauksia editissä ja kyl mä nyt tunnistin kuvatut materiaalit elokuvaksi.
Näin ollen kaikki alkaa normalisoitumaan elokuvan teossa.
Päivä 11.
Menen vähän vaikeammalle alueelle ja koitan jakaa ajatuksiani varovaisesti.
Itse en näe, että sukupuolella on mitään merkitystä elokuvanteossa. Minusta ihmiset valitaan tuotantoryhmään ainoastaan taitojen, osaamisen ja ryhmään sopivuuden perusteella. Viimeinen käytännössä katsoen tarkoittaa sitä, että pitää olla hyvä tyyppi. En halua tärkeilijöitä, en itse kunnioita hierarkioita, joten en myöskään halua niitä kuvauksiin. Minulle on tärkeää, että kaikki haluavat auttaa toisiaan, enkä halua kuulla keneltäkään apua pyytäessä “Ei kuulu mun tonttiin” – kommenttia.
Sama pätee myös minuun. Ei mulla ole ongelmaa kantaa Ramille kiskoja, vaikka taisinkin todeta radiopuhelimeen rataa Ramin avuksi rakentaessa, että “Tuskin se Dome Tolkkienin -kuvauksissa pystytteli rataa?”.
Maailma on muuttunut. Nyt meillä on seksuaalisten häirintätapausten varuille toimintamallit ja luottamushenkilöt, jotka osaavat ratkaista nämä tilanteet. Asia on tärkeä ja otettava tosissaan. Siispä en hyväksy kuvauksissa yhtään kaksimielistä vitsiä. Tämä on kaiketikin pitänyt? En tosin näe mitenkään mahdollisena, että meidän ryhmässä olisi tekijöitä, jotka haluavat loukata ketään, varsinkaan kenenkään koskemattomuutta. Mutta tämän asian rajaaminen pois ei tee kuvauksista huonompia.
Tässä elokuvassa on väkivaltaa, alastomuutta ja hauraita kohtauksia. Itse en pidä naisen tai miehen alastoman kehon näyttämisestä kotimaisessa elokuvassa. Jotenkin ne minulle näyttää juuri siltä, että ohjaaja on vain halunnut nähdä päätähtensä ilman vaatteita. Alastomuus draamaelokuvassa on usein aivan turhaa. Meillä tällaisia kohtauksia on kaksi ja uskon, että pystyn tekemään ne perustellusti ja kauniisti.
Tässä elokuvassa ohjaajan ei ole tarvinut kirjoittaa alastonkohtausta, jotta saisi nähdä näyttelijättären alasti. Ohjaaja näkee näyttelijänsä ilman rihman kiertämää ihan tarpeeksi muutenkin, viimeksi tänä aamuna.
ps. Laskin ryhmän sukupuolijakauman niin naiset voitti 21 – 15.
Välitilinpäätös.
14 päivää + 2 alkutekstikuvauspäivää takana. 10 kuvauspaikaa + sekalainen joukko erilaisia teitä. Valmista elokuvaa noin tunti? Huomenna sitten paluu arkeen, joka sisältää ihan omatekemää ruokaa ilman Mimosan Aito -lounasravintolan mahtavia vegaanisia catering-ruokia. Lapset aamulla kouluun, ajo Helsinkiin kuvaamaan Ylen juttuja, yritysfilmejä ja siinä samalla leikataan elokuvaa lopulliseen muotoon.
Olen iloinen että kuvaukset ovat tällä erää ohi ja samalla odotan innolla lokakuun 2 viikon kuvausjaksoa. Mä osittain siis valehtelen itselleni ja muille sanoessani “Mä vihaan kuvauksia”. Se on vaan tapa selitää jännitystä, epävarmuuta ja omia odotuksia tulevista kuvauksista. Jään kaipaamaan tätä kolmea viikkoa ja olen kiitollinen, että pääsen tätä vielä jatkamaan kahden viikon verran.
Ekana onnistumiset kuvauksista.
Ensinnäkin meidän joukkokohtaukset onnistuivat täydellisesti. Avustajia oli niin paljon, että kotimaiset aluetason este- ja koulukilpailut tuntuivat epätodellisilta ihmispaljouden takia.
Olen myös hyvin iloinen, että pääosan esittäjä ei loukkaantunut huimissa ratsastuskohtauksissa.
Jo pelkästään monitorista katsottuna monet kohtaukset koskettivat suuresti. Niistä tulee niin “Nessu”-kohtauksia kun värit, äänet ja leikkaus on kohdillaan.
Sit kuvauksissa oli mun käsittääkseni hyvä tunnelma ja ilmapiiri? Kukaan ei kiukutellut, kaikki saivat tarpeeksi lepoa ja jokainen onnistui työssään kiitettävästi.
Miinukset.
Monitorointi toimi vasta viikon takkuilun jälkeen.
Oltiin 60% päivissä noin tunti myöhässä.
Informointi ja ennakointi kuvauspäivän aikana kaipaa merkittävää tehostamista.
Sit loppukaneetti.
Tiedän, että musta ollaan kolmea mieltä.
Osa inhoaa ja kokee, että pilaan kotimaisen elokuvan ja minun ei kuuluisi saada kameraa käteeni. Pieni jengi kokee, että olen timanttia ja parasta mitä kotimaiselle elokuvalle on tapahtunut. Sit on se 97%, jotka on, että “kuka?”. Eli siis suhtautuvat niin kuin elokuvan tekijöihin kuuluukin, eli välinpitämättömästi, koska elokuvaa tärkeämpiä asioita on niin paljon enemmän ja lisäksi elokuvaa pitäisikin katsoa ihan vain elokuvana eikä tekijöidensä kautta.
Mutta noille ensimmäisille (alan ihmisille) haluan sanoa, että meidän ryhmä kaikesta kritiikistä huolimatta koostuu ihan hemmetin taitavista, monipuolisista ja hyvistä tyypeistä. Voinkin sanoa, että “Koska he selviävät minusta, niin he selviävät ihan kenestä tahansa”. Toivottavasti käytätte heitä myös omissa töissänne.
Aki Huttunen Mikko Kaurio Ida-Maria Tunturipuro Samuel C Karppinen Viivi Björklund Jaana Oksanen Henri Saari Kimmo Jalkanen Olli Vainikka Opa Heidi Koskinen-Järvisalo Erika Anttila Rami Kallio Cay Leppälä Tomi Rajala Asko Pennanen Einari Saarinen Inka Rautjärvi Julia Palmiola Mace Syrjänen Tiina Jokinen Riia Lampinen Pia Honkaharju Elisa Rajalin Satu Arvo Anri Karhu Noora Tökkeri Elina Eskelinen Santtu Mykkänen Merja Lukkarinen Taru Kitunen Johanna Mäkelä Emma Leiniö Juha Kärkkäinen Iikka Kinnunen Henna Rossi Miguel Miquel Perälä
