Diili

Sarasvuon Diili oli monessa suhteessa hyvin poikkeuksellinen tuotanto.

Pelkästään ohjelman tekeminen kiistellyn Jari Sarasvuon kanssa on jo itsessään poikkeuksellista. Jo kuvausvaiheessa oli itsestään selvää, että ohjelmasta tulisi ulos tullessaan puheenaihe. Tämä odotusarvo loi oman paineensa myös tuotantoryhmään. Sarasvuo tempaisi mukaan niin kilpailijat kuin tuotantoryhmänkin. Kilpailua Jarin suosiosta käytiin kuvassa kuin kulisseissakin. Tuottajana toiminut Marko Kulmala esittikin  useasti hypoteettisen kysymyksen ”mikä on tehtävä tehtävän takana”? Tämä kysymys oli tarkoitettu niin kilpailijoille kuin meille tekijöillekin. Tässä pieni pintaraapaisu diilin tehtävistä tehtävien takana.

Ensinnäkin, Diilissä oli kaksi ohjaajaa.  Itse toimin kilpailutilanteiden eli ”realityn” ohjaajana Taavi Vartia taas oli pääohjaaja joka vastasi johtokunnan huoneesta. Tehtävänjako oli poikkeuksellinen, mutta toimiva. Se mitä olisimme voineet tehdä paremmin, olisi ollut tietojen ja näkemysten vaihto kuvausten aikana.

Toiseksi diilissä oli hyvin vähän vapaa-aikaa. Vietinkin lähes koko kuvausjakson Radison Sas -hotellissa kilpailijoiden kanssa. Koin, että mitä enemmän olen kilpailijoiden kanssa sitä paremmin voin heitä ohjata tehtävissä. Tuon ajan tuotantoraamatut kielsivät kanssakäymisen kilpailijoiden kanssa. En oikein ymmärtänyt, miksi kilpailijoille ei voisi sanoa, mitä heidän kannattaa laittaa päälleen seuraavan päivän tehtävään. Jos ohjelmassa arvioidaan kilpailijan businessosaamista niin miksi katsojan pitää nähdä pakkasessa pelkkään puvuntakkiin sonnustautunut myyntitykki? Katsoja haluaa nähdä myymistä, ei värjöttelyä. Uskon, että hyvä ohjaaja pystyy olemaan ystävä kilpailijoille ilman, että hän vaarantaa itse ohjelmantekoa ja kilpailua. Ohjaajana sain arvokkaan kokemuksen osallistumalla kilpailijoiden elämään tehtävätilanteiden ulkopuolella.

Sponsoreilla oli jo tuolloin iso rooli tuotannon suunnittelussa. Tuotantoyhtiö olikin taitavasti neuvotellut Kotipizzan mukaan ohjelmaan. Tehtävänäkyvyyden lisäksi ja  tuottajien riemuksi Kotipizza oli luvannut muonittaa kilpailijat ja työryhmän. Tämä on merkittävä taloudellinen etu, jonka jokainen tuottaja ymmärtää. Kääntöpuolena oli se, että kilpailijoille ja tuotantoryhmälle oli tarjolla vain pitsaa kolmen ja puolen kuukauden ajaksi.

Yksipuolinen ravinto fyysisesti ja henkisesti raskaassa työrupeamassa on tosi huono juttu ihan millä tahansa mittarilla mitattuna. Onneksi Jarin kuultua asiasta, kilpailun puolesta välistä lähtien meillä oli ihan oikea catering. Tästä syystä olenkin pitänyt huolen, että omissa kuvauksissani syödään hyvin ja riittävän pitkään.

Diilin osallistumista voi verrata kriisikokemukseen, jonka läpikäyneet ihmiset muodostavat poikkeuksellisen siteen. Tukholmasyndrooma ei varmasti ole kovin kaukana  tuontemuksistani. Diilin kilpailijoista tuli hyviä ystäviä. Muistelen lämmöllä kuinka kokoonnuimme jonkun kilpailijan kotiin sunnuntaisin katsomaan uusinta jaksoa Diiliä. Diilivoittajat Olli Rikala ja Jan Saarinen ovat vieläkin ystäviäni.

Olin muuten tuolloin juuri tavannut Olgan, joka oli palkattu kilpailijoiden ”emännäksi” ja asui kilpailijoiden kanssa koko tuotannon ajan hotellissa. (Tässä siis todellinen syy miksi minäkin hengailin siellä) Tässä projektissa me taas huomasimme pystyvämme tekemään töitä yhdessä. Ja enhän minä rakastuneena ohjaajana olisi pystynyt olemaan erossa noin mahtavasta mimmistä kolmea ja puolta kuukautta.