Jörn Donner – Afrikan omistajat

Afrikan omistajat on Jörn Donnerin filmi, jossa selvitetään elääkö kolonialismin henki vielä 2000-luvun Afrikassa. Kaikki alkoi syksyllä 2009 kun Kulmalan Marko kysyi haluisinko lähteä hänen ja Jörn Donnerin kanssa Afrikkaan. Ei tarvinnut kauaa miettiä. Tammikuussa 2011 tapasin Kulmalan ja Donnerin Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja matkustimme Ugandaan.

Ensimmäinen asia mitä Donner minulle kentällä sanoi oli: ”Minä en tykkää suuren polttovälin kuvista”. En ollut ihan varma mitä hän tällä tarkoitti, mutta pääasiallinen optiikaksi tälle reissulle valitsin 70-200mm lasin. Matka sisälsi monta ihmeellistä sattumaa Kongolaisten viranomaisten epäluulosta, liian korkeasta ilmanalasta johtuvaan väsymykseen. Mutta kävimme Afrikassa ja pääsimme ehjänä takaisin.

Jörn Donner on huima pakkaus ja oli hienoa saada nähdä hänet työssään. Tässä muutama huomio, mitkä tekevät hänestä ylivoimaisen vielä 80-vuotiaanakin.

Donner ei pehmitellyt yhtään haastateltavaa ennen haastattelua. Tämä on itselleni erikoinen tilanne, sillä itselläni on ollut tapana jutella niitä näitä haastateltavien kanssa, jotta he eivät jännittäisi itse kuvausta. Donner lähti siitä, että hän halusi saada nauhalle vain aitoja reaktioita. Täytyy myöntää, että tämä taktiikka toimi varsin hyvin virkamiesten kanssa. Haastateltavien reaktiot Donnerin älykkäisiin ja hiukan piikitteleviin kysymyksiin olivat kullan arvoista materiaalia.

Donner ei kysynyt kuin ne kysymykset joista hän oli aidosti kiinnostunut. Muistelen, että nopein haastattelu tehtiin 15 minuutissa. 15 minuuttia siihen, että astutaan taloon sisään, kuvataan ja ollaan ulkona. Donnerilla oli kolme kysymystä mielessä ja kun hän koki saanensa niihin vastaukset, mitä sitä suotta ylimääräisiä jutustelemaan.

Tee ”ständäreitä”, jos olet puhumisen ammattilainen ja sinulla on jotain sanottavaa.

En ole koskaan oikein tykännyt ”ständäreistä”. Siis niistä, jossa tekijä tai toimittaja pönöttää ja selostaa kameran edessä jokin tramaattinen näky taustalla. Donnerin kanssa nuokin menivät oikein hyvin. Vähän pitkiä niistä tuli, mutta sisällöltään timanttia. Hänen ständärinsä otettiin yhdellä tai kahdella otolla sisään. Kestot olivat siis 30s – 1.5 minuutin luokkaa ja leikkauspöydällä niistä ei leikattu juurikaan mitään pois. Se jos mikä kertoo ammattimaisuudesta.

Oli hämmästyttävää miten hänen matkan aikana puhumansa jutut muodostivat leikkausvaiheessa täydellisen kokonaisuuden. Kaikki jotenkin vaan liittyivät toisiinsa ja sopivat kulloisenkin haastattelun perään. Donnerilla oli selvästi mielessä mitä hän haluaa sanoa ja tehdä, vaikka meille muille tekijöille ne vaikuttivat enemmän sponttaanilta tajunnanvirralta.

Itse filmistä tuli hiukan raskas. Filmin kesto oli 44 minuuttia, josta puheen osuutta oli noin 42 minuuttia. Tämä vaatii katsojalta herpaantumatonta seuraamista

Pienenä anekdoottina voisin vielä mainita tilaajan, Timo Laukkion, kanssa käydyn puhelun. Timo ihmetteli, miksi hänelle oli toimitettu filmistä vain raakaversio? Sanoin, että miten niin raakaversio? Että kun tässä ei ole yhtään kuvitusta, Timo ihmetteli. Sanoin, että mestari ei halunnut kuvittaa filmiä, tulee kulemma sisältö paremmin esille. Timokaan ei alkanut vääntämään vastaan oscar-voittajalle.