Pelottava Jari Sarasvuo 03.10.2017
Kaksi vuotta sitten sanoin, että yksi elokuva saa riittää. Tänään oli toisen fiktioelokuvani ensimmäinen kuvauspäivä. Näitä päiviä tulee ainakin 27 kappaletta lisää ja valmiin elokuvan pääsee näkemään noin 10 kuukauden päästä.
Tietenkin toivon, että tästä tulee hyvä leffa ja katsojat, kuten kriitikotkin pitävät siitä. Kaikista eniten kuitenkin toivon, että meidän elokuvamme päähenkilön oikean elämän esikuva pitää tästä elokuvasta.
Minulta onkin useasti kysytty, että mitä mieltä Jari tästä elokuvasta on. En oikein osaa siihen vastata. Oletan, että hän odottaa jännityksellä ja suurella mielenkiinnolla lopputulostamme.
Jari tietenkin tietää, että hänestä tehdään elokuvaa, mutta emme tee elokuvaa yhdessä. Tämä on elokuvantekijän näkökulma hänen elämästään. Oletan, että Jari hyväksyy tämän ratkaisun tai ainakin näin olen hänet ymmärtänyt. En usko että hän, tai vielä vähemmän minä kokisin mielekkääksi hänen läsnäolonsa kuvauksissa. Olisi erikoista kuulla hänen mielipiteitään vaikkapa puvustuksen pienimmistä yksityiskohdista. Jari ei ole saanut edes käsikirjoitusta, sillä aika pian elokuvaprosessin käynnistyttyä ymmärsin, että mitä vähemmän hänelle tätä elokuvaa avataan, sitä helpompi hänen on myös tarvittaessa sanoutua tästä irti. Eli jos jengi ei diggaa, Jari voi sanoa että ilmankos! Ja vastuu on yksin minulla. Lisäksi kyllä tuollaisen kaverin päästäminen kuvauksiin yksinkertaisesti pelottaa. Jari on käsittämättömän taitava puhumaan ja jos hän kuvauksissa hääräisi, niin hän helposti saattaisi ohjata kohta koko elokuvan.
Me haluamme tehdä vauhdikkaan, viihdyttävän, nopean ja ennenkaikkea hauskan elokuvan. Ei meidän päähenkilömme elokuvassa helpolla pääse, mutta me emme loukkaa tai kohtele häntä epäkunnioittavsti. Jarista on luultavasti sanottu julkisuudessa kaikki ne törkeimmät ja loukkaavimmat lauseet mitä kenestäkään voi sanoa, eikä minulla ole tarvetta olla törkeyksien heittäjien jonon jatkona.
Olen varma, että maailma jossa elokuvassa seikkaillaan on antoisa myös niille joilla on ennakkoluuloja bisnestä, yrittäjiä ja ennen kaikkea yritysvalmentajia kohtaan. Samoin ne jotka intoilevat myymisestä, karkeasta kielestä ja rahan tekemisestä kokevat tämän leffan varmasti omakseen.
Hesari taannoin kysyi minulta, että miksi elokuvan verkkosivuilla ei mainita Jari Sarasvuota missään? No sitä ei siellä lue, koska meistä ei ole reilua mainostaa elokuvaa hänen nimellään. Toki se on jo huomiota hänen nimestään saanut, mutta meillä ei ole tarvetta valjastaa Jaria tähän enempää, tarkoitus on pärjätä tekemällä hyvä elokuva kiinnostavasta aiheesta. Me emme myöskään tee mainoselokuvaa Jarista tai Trainers´ housesta. Me teemme elokuvaa nimeltään Valmentaja, jonka useimmille henkilöille ja tapahtumille on olemassa todellisia yhtymäkohtia. Meidän elokuvamme on taiteellisen työryhmän näkemys asioista eli fiktiota, puhdasta viihdettä ja pop-kulttuuria.
Uskon, että elokuvan kohde voi pienellä punastelulla viihtyä leffan parissa ja todeta sen nähtyään että tarina oli kertomisen ja katsomisen arvoinen.
Seuraa elokuvan tekoa: https://www.facebook.com/Valmentajaelokuva https://www.instagram.com/valmentajaelokuva