Minun tarinani 09.02.2014

On ihan käsittämätöntä, että teinivuosien kiukuttelevasta skeittarista kasvaa salonkikelpoinen elokuvaohjaaja. Ei koulutusta, eikä suvusta löydy yhtään Kasimiria, mutta silti on selvitty.

Olen tässä pisteessä sattumien kautta. Ensimmäinen sattuma oli Michael J Foxin tähdittämä Paluu tulevaisuuteen -elokuva. Elokuvan skeittikohtauksia tuli kelattua edestakaisin kunne VHS-nauha oli siltä kohtaa puhki. Lisää vettä myllyyn toi Poliisiopisto nelosen rullalautailutaituroinnit.
Skeittaus toimi heinolalaiselle nuorelle ikkunana muuhun maailmaan. Puunjalostusteollisuus ei ollutkaan ainut maailma ja vaihtoehto. Lätkän ja sellun kyllästämässä ilmapiirissä pienen hyljeksityn skeittiporukan yhteenkuuluvaisuudesta tuli merkittävä voimavara. Meille nauroivat lähes kaikki, mutta mitä enemmän meitä pilkattiin sitä vahvemmiksi yhdessä tulimme. Skeittiporukan vastaisku oli tehdä elokuva, jossa me näytimme miltä HE näyttivät meistä. Kautta aineellistuneen ihmisen -elokuva sai ensi-iltansa koulumme auditoriossa ja me jonkun sortin revanssin.

Isäni kuuluu tuolloin Rotareihin. Vihasin sitä porukkaa. He edustivat täydellistä vastakohtaa Thrasher-skeittilehden sivuilla nähtyyn maailmaan. Ainut hyvä puoli heissä oli, että heidän vaihto-oppilasohjelmansa kautta Mandy tupsahti Heinolaan. Mandy extroverttina ihmisenä sai kirjaimellisesti koko pikkukaupungin pauloihinsa. Mandy asui viimeisen 6 kuukautta vaihto-oppilasvuodestaan meillä ja sitä kautta tutustuin hänen bändikavereihinsa Antti Lautalaan, Simo Santapukkiin ja Toni Wirtaseen.
Kun Mandy lähti, minut pyydettiin hänen tilallensa bändiin. Tästä alkoi 13 vuotta kestänyt rocktähden ura ja en vaihtaisi päivääkään pois. Jo Apulannan alkumetreillä jokin osa minun sisälläni nosti päätään ja sanoi, että ”et välttämättä voi soittaa enää 40-vuotiaana rockbändissä”. Pohdin, että jotain on tehtävä jotta kun tämä loppuu, tipun jaloilleni. Jyrki TV-ohjelman synnyttämä tarve musiikkivideoille oli minun tilaisuuteni rakentaa itselleni toinen ura. Käytinkin lähes kaikki Apulannasta saadut tulot musiikkivideoiden tekoon. Koulutin itseäni vuokraamalla uutta kalustoa ja osaavia tekijöitä. Opin käytännön kautta ja omakustanteena uuden ammatin itselleni. Uuden ammatin oppimiseen minun kahdella mentorillani oli valtava merkitys. (lisää: mentori-blogitekstit)

Vuonna 1996 tapahtui se mitä en olisi osannut odottaa. Isäni sairastui syöpään ja kuoli hyvin nopeasti. En ollut isäni kanssa erityisen läheinen. Koko nuoruuteni isä oli etäinen hahmo, joka teki vain töitä. Inhosin kaikkea mitä hän edusti; Rotareita, yrittämistä ja konkurssia. Kun hän kuoli koin, että jokin osa hänestä voimistui minussa. Olinhan kuitenkin puolet hänestä. Minua harmitti, että isäni ei ehtinyt nähdä hyvää minussa. Hänelle olin työtä vieroksuva koulunsa keskeyttänyt hylkiö.

Tuntui ironiselta, että perin isäni firman ja astuin hän saappaisiinsa. Syövän takia koneet, työntekijät ja asiakkaat olivat historiaa. Minulla oli metallikonepaja, jota kohtaan en tätä ennen ollut osoittanut mitään mielenkiintoa. Samoihin aikoihin verottaja kiinnostui harrastustoiminnastani, musiikkivideoiden teosta. Perintöyritys sopi tähän tilanteeseen täydellisesti. Koska halusin muistaa isäni päivittäin ajattelin, että voin vaalia hänen muistoaan säilyttämällä hänen yrityksensä nimen, Optiparin. Nimi on maailman huonoin mageelle ja ajan hermolla olevalle taiteelliselle tuotantoyhtiölle, mutta minä en välitä. Isäni on minulle tärkeämpi kuin törkeen siistit englanninkieliset firman nimet.

On aivan älytöntä, että tolkkuni elämässä kasvoi isäni kuolemasta. Tämä ehkä todistaa sen, että koskaan ei voi tietää milloin on se hetki jolloin koko maailma muuttuu, ehkä jopa yhdessä yössä. Itselläni se muuttui tuolloin. Aloin näkemään hyvää siinä, mitä en enää pystynyt saamaa takaisin.

Ilman isäni voimia en olisi tässä missä nyt olen. Toivon että hän näkee minut jostain tuolta pilven reunalta ja sanoo niille muille kuolleille rotariveljille, ” Tuo tuolla on minun poikani”.

Kouluttamattomana ja täysin tietämättömänä monista yrittämisen lainalaisuuksista on tekemiseni ollut aikamoista paikkansa lunastamista. Vasta nyt koen, että olen täysin hyväksytty tekijä.

Matti Temonen 1942 – 1996
Matti

Share:

Twitter Facebook
Takaisin alkuun Google+