Kaikki yhdestä pahasta 07.08.2014

Ari Väntäisen kirjoittama Apulanta-kirja Kaikki yhdestä pahasta ilmestyy tänään.

Sain kirjan luettavaksi jo tovi sitten ja mielestäni kirja on hyvä. Mitään painoarvoa tosin mielipiteelleni ei voi antaa, sillä olen 100% jäävi minkäänlaiseen objektiiviseen arviointiin.

Minulle kirjan parhainta antia oli kuvaus 90-luvun alun Heinolasta. Punk-musasta ja skeittaamisesta pitävälle teini-ikäiselle pikkukaupungissa eläminen oli verrattavissa 70-luvun levottomaan New Yorkiin. Meille, jotka koimme olevamme yhteisömme ”omituisimmat”, teini-ikä oli varsinaista selviytymiskamppailua.  Perjantai-iltainen omenaviinin ja väkivallan sekoittama maailma näytti paikoitellen hyvin lohduttomalta. Välillä tuntui, että Heinola olisi maailman napa ja kirkonkylän takana ei olisi mitään muuta elämää. Pikkukaupungin ilmapiiri ei ollut otollisin millekään totutusta poikkeavalle. Tuntui kuin kaikki Heinolalaiset olisivat aivopestyjä zombieita jostain pahimmasta kauhuelokuvasta. Ei vain ollut mitään mahdollisuutta olla jotain muuta kuin mitä muut olettivat sinun olevan. Esimerkiksi muistan tilanteen jossa ”popeda-jätkä” (Heinolan skeittarit kutsuivat amis-auto-juppeja Popeda-jätkiksi, heidän musiikkimakunsa takia) ajaa Corollalla minun, Ylipihlajan ja Ahtiaisen viereen. Jätkä pysäyttää auton ja ottaa YP:tä riveleistä kiinni ja antaa meille ultimaattuminsa: ”Huomenna te jätätte noi laudat kotiin ja menette ostamaan Levikset”.  No ei varmaa ollut vaikea arvata, että ei menty ostamaan Leviksiä ja seuraavana viikonloppuna uusi kohtaaminen muuttui myllytykseksi. Se nyt vaan oli niin, että 501:ssä ei voinut skeitata.

90-luvun pikkukaupungissa oli pakko kovettaa itsensä. Tuossa ankeassa maailmassa ei ollut mitään muuta urakehitystä kuin Corolla, Heinolan Heili, Tommola ja Vaneritehdas.Kuten Apulanta-kirjasta voi lukea, meille neljälle punkmusa ja bändissä soittaminen oli pelastus ennalta määrätystä kohtalosta. Punkmusa avasi ovet aivan toisenlaiseen maailmaan. Maailmaan, jota emme uskoneet olevan edes olemassa.

Niille nuorille, jotka elävät nyt samankaltaisessa maailmassa kuin me tuolloin, kirja antaa hyvän opin: On vain luotettava itseensä ja omaan näkemykseensä, vaikka miten epätoivoiselta se kaikista muista näyttäisi.

Kukaan ei olisi osannut kuvitella, että se sama ”kämäinen” ja huonolla nimellä varustettu bändi tekee yhä 23 vuoden jälkeen musiikkia ja vielä sellaista, josta ihmiset tykkäävät. Apulannan musiikkia ei tehtäisi  jos olisimme alistuneet siihen muottiin mitä pikkukaupungissa oletettiin kaikkien tekevän. Eikä tämä vain ollut pikkukaupungin ongelma. Jos olisimme alistuneet siihen mitä isolla kirkolla oltiin mieltä pienistä punkbändeistä Päijät-Hämeessä, niin musiikin teko olisi loppunut ensimmäisen demon jälkeiseen levy-yhtiöiden murskatuomioon.

Toinen Apulanta-kirjan merkittävimmistä opetuksista on se, että omaa uraa ei tee kukaan muu kuin sinä itse. Voisin jopa kutsua Väntäisen kirjaa täydelliseksi tee-se-itse käsikirjaksi. Vaikka lukuisat ihmiset ovat edesauttaneet Apulannan uraa,  (kuten Levy-yhtiön Ari Tiainen), niin silti me olemme olleet vastuussa kaikesta omasta tekemisistämme.

Tee-se-itse kulttuurin kääntöpuolena tulee (mikä kirjassakin on osittain luettavissa), että itse tehtyyn menestykseen suhtautuu vähätellen. Uskon, että ensimmäinen kulta-levy olisi tuntunut paremmalta, jos olisimme saaneet sen Universalin toimarilta hienossa julkistamistilaisuudessa. Nyt kun kultalevy oli itse tilattu, maksettu ja jaettiin makasiinien parkkipaikalla auton takakontista ilman minkäänlaista juhlallisuutta, työmme tuntui mitättömältä. Karrikoidusti itse tehdyssä menestyksessä kaikki on itse maksettua.  Jos nyt voisin tehdä jotain toisin, niin olisimme varmasti järjestäneet isompia juhlia onnistumisien kohdalla.

Apulanta on menestynyt taloudellisesti ja se johtuu pitkälti tee-se-itse menttaliteetista, mutta myös käsittämättömästä kansan suosiosta.

Silti Apulanta tulee aina olemaan esikuvansa kaltainen, kuten Misfits eli sopeutumaton. Kääntöpuolena sopeutumattomuudesta vallitsevaan tilanteeseen syntyy luovuutta, menestystä ja hienoja tarinoita, kirjan jos toisenkin verran.

On kiistaton vääryys, että Toni Wirtanen ei ole koskaan saanut EMMA-palkintoa Apulannan nimissä parhaan kappaleen tai parhaan albumin teosta.

Rokkitähtimuistoja:  kuva 3 kuva 3-1 kuva 4-1 kuva 2 kuva 4 kuva 5 kuva 2-1 kuva 1-1

 

Share:

Twitter Facebook
Takaisin alkuun Google+