Hyvät ideat 06.06.2014

Olen tekemässä musiikkivideota uudelle bändille nimeltä Puhuri. Tälläkin kertaan musiikkivideon idean keksiminen oli tuskan ja työn takana. Lopulta idea syntyi, mutta jokunen tovi siinä meni.

Ehdottomasti vaikeinta ohjaajana olemisessa on se, kun asiakas toivoo ideaa ohjaajalta. Ideoita on triljoonia ja niistä sopivan löytäminen on todella hankalaa. Ideointia rajoittaa rahan vähyys, suhteellisen konservatiivinen yleisö ja idean sopimattomuus tuotemerkin imagoon. Viimeisestä kohdasta esimerkkinä, että luotettavan ja pitkäikäisen meijerituotteita myyvän firman filmiin ei sovi mielesäni nyt pyörivät röyhtäilevät sumopainijat kirjaston lukusalissa (ei niin, että sopiiko se mihinkään?)

Hyvä idea syntyy jostain aikaisemmin nähdystä. Luovassa ajatelussa vanha ajatus saa uuden muodon. Luovuus onkin vanhojen ideoiden kierrättämistä. Luominen kuulostaa jotenin niin simppeliltä, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Jokaisella tekijällä on omat tapansa luoda uusia ideoita ja mikä tapa toimii kenelläkin, on yksilöllistä.

Minulla on muutama insipiraation lähde, joita hyödynnän oman ideoinnin kiihdyttämiseen. Dysfunctional -niminen kirja on ideoinnissani ykkösmateriaalia. Kirja on kokoelma erilaista skeittikuvastoa, mainoksista lehtileikkeisiin ja teemakuviin. Kuvakirja vie ideointia helposti hyvin poikkeavaan ilmaisuun. Kirjan synnyttämät ideat ovatkin suhteellisen hankalia toteuttaa ”normaaleissa” tuotannoissa. Silti, ehtymätön ideavarastoni.

Musiikki helpottaa ideointia. Ideointiini parhain soundtrack on Steve Jablonskyn Transformers –elokuvan musiikki.  Elokuvan musiikki synnyttää itselläni ideoita konfliktista, sankarillisuutta ja laajoja koko maailmaa koskevien kysymysten selvittämistä. Esimerkiksi lopullinen ajatus Presidentintekijöiden tekemisestä on syntynyt tämän musiikin tahdissa.

Sitten jos luominenn on erittäin vaikeaa niin lähden lenkille.  Pimeässä juoksemisen tylsyys pakottaa synnyttämään uusia ideoita. Tykkään kyllä juosta, mutta juokseminen on myös vain todella yksitoikkoista. Juostessa idea syntyy nopeasti, sillä mitä nopeammin uutta syntyy, sitä lyhyemmäksi juoksulenkki jää. Afganistan -sarjan ennakkosuunnitelu on tehty juoksulenkillä. Tähän toki oli myös käytännön syy, sillä sotatantereella ohjaajankin on syytä olla kuosissa.

Ehdottomasti yleisin paikka ideointiini on auto. Kun idea syntyy, se syntyy nopeasti, jopa sekunnin sadasosissa. Se voi syntyä vastaantulevan autoilijan oudosta hatusta, tien pielessä pyöräilevästä tytöstä tai bussia odottavasta miehestä. Idea vain tulee jostain, mutta aina se jostain loppujen lopuksi tulee. Ja hyvin useasti ideani syntyvät keskiviivasta Helsingin ja Iitin välillä. Näin kävi myös Puhurin uuden videon kanssa.

 

 

Share:

Twitter Facebook
Takaisin alkuun Google+