Huonot ideat 13.11.2014
Tuottajana, eli Tv-busineksen kauppamiehenä oleminen on aika vaikeaa. Koska en ole mukana kansainvälisiä jo muualla kokeiltujen formaattien kauppaamisessa, meidän itse ideoimilla ohjelmilla ei ole ostajan kannalta helpottavaa muun maailman menestysvertailukohdetta. Meiltä ohjelmaidean ostaminen on kanavan näkökulmasta aivan valtava riski. Siksi meidän lukemattomia ideoitamme ei olla telkkarissa liiemmälti nähty. Näin vuosien jälkeen voin kyllä myös myöntää etteivät meidän myyntiprosyyrimme kovin kaksisia ole olleet. Joissakin ohjelmaideoissa aika ei vain ole ollut meidän puolellamme. Tästä hyvänä esimerkkinä meidän ”Mummo ratkoo miniän ongelmia” -presentaatio Ylellä n. Vuonna 2007. (Huomasin, että maikkarin oli juuri äsken ostanut Mummot-show:n) Jos nyt rehellisiä ollaan, niin en ihmettele yhtään, että Yle ei tuolloin päätynyt meidän kanssamme yhteistyöhön. Tämä oli jotenkin arvattavissa, sillä ”pitchaukseen” osallistui noin 50 tuotantoyhtiötä. Mutta minulla oli omaa hauskaa Ylen pomojen kustannuksella kun toin myyntitilaisuuteen meidän kylän huumorintajuisen moottoriturpamummon, Lahtisen Arjan.
Ajattelinkin jakaa muutaman ei kaupaksi menneen ohjelmaidean, jos joku vaikka näistä keksisi hiukan toimivampia. Tämä on hyvin rajattu valikoima, ideoita on vuosilta 2001 – 2010.
Idea 1
Uudisraivaajat (2004) oli minun ja Osku Pajamäen lempi-idea pitkään. Ohjelmasarjassa 8 perhettä olisi kilpaillut puolen vuoden tai vuoden ajan 1800-luvun Suomen olosuhteissa. Ei sähköä, ei supermarketteja vaan puhtaasti suo, kukka ja moderni perhe -meiningillä selviämistä rajaseudun asuttamisessa. Tehtävät olisivat ruoan keräämistä ja kasvattamista, lautan rakentamista, taljavipujen tekemistä, asumuksen rakentamista ja jopa kaupankäyntiä naapurien kanssa. Vaarana olisi hallan tai barbaarien hyökkäykset. Pisimpään selvinnyt saisi oman tontin pohjois-karjalasta.
Ohjelmaa tarjottiin kaikille kanaville ja se sai paljonkin kiinnostusta. Selkeää syytä torjumiseen ei tullut, mutta varmasti kilpailun kesto ja toteuttamisen vaikeus tuottivat päänvaivaa ostajille. Sittemmin Nelosen suosittu Farmi täytti tätä ohjelmagenreä.
Idea 2
Kansalainen X oli ohjelmasarja, jossa jokaisessa jaksossa tehdään kulttuurivaihto. Osallistujan piti viikossa oppia eri jaksoon valitun kansalisuuden ominaispiirteitä. Osallistuja saa kaksi valmentajaa, esimerkiksi kaksi Marokkolaista. He näyttävät käytännön opein suomalaiselle osallistujalle kansallisuutensa perustan, niin kulttuurin kuin tapakulttuurin osalta. Viikon jälkeen osallistujalle järjestetään ”kansalaisuustesti” jossa aikaisempien oppien avulla pitää suorittaa tehtävät ja vastata kysymyksiin Marokkolaisuudesta.
Muistaakseni tämä on ollut samassa Ylen “muut kuttuurit” –kilpailussa, josta historiaan on jääneet sellaiset sarjat kuin Märät Säpikkäät ja Manne-TV. Mutta muistikuvani voi olla väärä.
Idea 3
Radio days (2004) olisi ollut toteutuessaan aivan mahtava ohjelma. Siinä silloinen Kiss-fm radiokanava olisi muuttunut kahdeksi viikoksi 24/7 TV-studioksi. Toimituksen työntekijät olisivat asuneet ja eläneet toimituksessa kaksi viikkoa kameroiden seuratessa taukoamatta heidän edesottamuksiaan. Heidän ainoana tehtävänä olisi ainoastaan ollut selviytyä mahdollisimman normaalista työstä. Tietenkin heidän työtä olisi häiritty mahdollisimman paljon, erilaisilla ikävillä ylläreillä. Tämän sarjan suunnittelu meni todella pitkälle, mutta sitten jotain kuitenkin tapahtui ja se ei toteutunut. Sittemmin tuli BB ja muut vastaavat ja sarjalla ei ollut enää mitään tilausta. Muistan, että kävimme jopa armeijan klaustrofobisen osaston psykologilta kysymässä, että mitä sinetöidyssä toimistossa voisi tapahtua? Hänen selkeä visionsa oli, että jos alkoholia on mukana, niin työntekö muuttuu pian mahdottomaksi. Ehkä on ihan hyvä, että tämäkään idea ei toteutunut.
Top 5 ohjelmat, jotka haluaisin olevan omissa nimissäni.
1. Noin viikon uutiset
2. Posse
3. Louis Theroux ja vinksahtaneet viikonloput
4. W-tyyli
5. Hyvät, pahat ja rumat