Sota ja Rauha (3eps)
Sota & Rauha on realityparodia, jossa kymmenen kilpailijaa lähtee tavoittelemaan miljoonan euron rahapalkintoa ja pääsyä oikeaan sotaan. Tilanne on kuvitteellinen, mutta ei täysin mahdoton. Ihmiset haluavat kokea ääriolosuhteita, sota on juuri sellainen ja siksi tämän kaltainen ohjelma olisi voinut olla tosi.
Sodan & Rauhan budjetti oli melko tiukka. Saku Tuominen Broadcastersista antoi meille 82 tuhatta euroa, kolmeen 40 minuutin mittaiseen jaksoon. Tuolla rahalla piti saada kaikki kohatukset kuten koulutusleiri, valintakokeet, lavasteet, puvustus, aseita, oikea loppusota ja realityn palkintojenjakogaala. Kuvauspäiviä taisi olla kokonaiset 8 ja ryhmän koko näyttelijät mukaan lukien oli noin 40 henkeä. Projekti oli siis aivan järjettömän kokoinen noin pieneen budjettiin nähden.
Olimme Olgan kanssa ostaneet Iitin kotimme saman syksyn aikana. Kustannussyistä pääasialliseksi lokaatioksi valittiin Iitin Sääskjärven maisemat. Jos rahaa olisi ollut enemmän, niin olisi kannattanut etsiä jokin armeijan ylijäämäalue, jossa tällainen kilpailu todellisuudessa olisi tehty. Näin jälkeen päin sarjaa katsoneena olen todennut, että tuo näyttää takapihalla kuvatulta, mitä se myös on. Meillä oli Olgan kanssa noin kuukausi aikaa remontoida talomme sellaiseen kuntoon, että kuvausryhmä ja näyttelijät pystyivät majottautumaan meille. Syksy 2005 onkin jäänyt mieleeni loputtomana sotana ja remonttina. Mutta saimme kaiken ajallaan kuntoon ja pääsimme kuvaamaan takapihallamme TV-ohjelmaa.
Kilpailijoiden hahmot oli hyvin tarkkaan mietitty käsikirjoitukseen. Koska lopputuloksen piti näyttää realityltä, lähdimme Olgan kanssa miettimään tuttujamme, ketkä vastaisivat roolihahmoja oikeassakin elämässä? Onneksi tutuistamme löytyi suurin piirtein sopiva roolitus, muutama ulkopulinen löytö lisää ja koko porukka oli kasassa. Valtaosalla näyttelijöistä ei ollut ruutukokemusta, koska halusin säilyttää edes pienen illuusion siitä, että tämä voisi olla totta. Uskottavuutta ei syntyisi, jos kilpailijaa näyttelevä henkilö olisi mainostauolla jugurttimainoksessa.
Kuvauksissa otin metodiksi tarinallisen improvisoinnin. Tämä tarkoittaa sitä, että kävimme kohtauksen näyttelijöiden kanssa läpi ja sen sovimme minkä lopputulos tulisi kohtauksessa saada. Näyttelijät lähtivät improvisaation kautta luomaan käsikirjoituksen tilannetta. Kohtaukset oli tehty näyttelijöille mahdollisimman autenttiseksi ja siksi tilanteeseen oli helppo hypätä mukaan. He saivat oikeasti ratkaista tilanteet roolihahmonsa sisällä niin kuin ne oli käsikirjoitukseen kirjoitettu.
Kuvasimme kohtaukset kolmella käsivarakameralla, jolla luotiin autenttinen reality-tunnelma. Juonta kuljetettiin realityohjelman tapaan runkohaastatteluilla. Haastattelussa käytin samaa improvisointimetodia, ikään kuin haastattelut olisivat olleet tosia näyttelijälle, valmiita repliikkejä ei ollut.
Jos budjetti on tiukka, teemme paljon itse. Tämä koskee lavasteita, puvusta ja tietenkin kuvaamista ja editointia. Jotenkin minusta tuntuu, että tässä filmissä on tehty itse enemmän kuin missään muussa aiemmassa filmissä. Tämä näkyy vielä tänäkin päivänä siinä, että ulkovarastostamme löytyy täydet taisteluvarusteet pienelle armeijalle. Rekvisiittaakin on hyödynnetty monessa paikassa, kuten Korpelan alla ollut puhujan koroke päätyi moneksi vuodeksi ulkosaunan pesupaikan alustaksi.
Vaikka tyylilaji on parodia, niin silti YLE:en tuli 82 palautetta, joista kaikki oli negatiivisia. Pääviesti oli, ”miten YLE on voinut lähteä näin älyttömään, hengenvaaralliseen kilpailuun mukaan?”. Oikeassa muodossa esitettynä asia kuin asia menee joillekin ihmisille läpi.
Sota & Rauha sai aikoinaan VENLA ehdokkuuden, mutta oli erikoisesti sijoitettu gameshow-sarjaan. Ilmeisesti arvovaltainen raati ei nähnyt eroa Einstein-visailun ja parodian välillä? Ohjelman käsikirjoitti Jani Naumoff ja se toteutettiin yhteistuotantona Broadcastersin kanssa, mutta se onkin ihan toinen tarina se…

Jörn Donner - Afrikan omistajat
Afrikan omistajat on Jörn Donnerin filmi, jossa selvitetään elääkö kolonialismin henki vielä 2000-luvun Afrikassa. Kaikki alkoi syksyllä 2009 kun Kulmalan Marko kysyi haluisinko lähteä hänen ja Jörn Donnerin kanssa Afrikkaan. Ei tarvinnut kauaa miettiä.

Rouva Presidentti
Minun ja Halosen välillä oli luottamuksellinen suhde. Tai miten luottamuksellinen se nyt voi olla, mutta siltä minusta ainakin tuntui. Muistan ensimmäisellä kuvauskerralla, että Presidentti kertoi, että jos hän olisi saanut pojan, hänen nimekseen olisi tullut Tuukka.

Afganistan
Afganistan on tähänastisen urani tärkein projekti. Dokumentti käynnistyi jo vuonna 2007, kun mietimme Pajamäen Oskun kanssa, että olisi hienoa päästä tekemään filmiä kaikille tutusta, mutta samalla hyvin tuntemattomasta veljeskunnasta, rauhanturvaajista.

Olgan Kotona
Olgan kotona on rakkain projektini ikinä. Kun tekee omista rakkaimmistaan filmiä, on oma laadullinen rima tolkuttoman korkealla.

Apulanta - Poltettu Karma
Turha kieltää, etteikö kaikki omassa urassani jotenkin liittyisi Apulantaan. Siksi Apulannan musiikkivideoilla on erityinen paikka sydämessäni.