Punaiset Messiaat – Tuu mun Luo
Punaisten messiaat: “Tuu mun luo” on huonoin koskaan tekemäni musiikkivideo.
Syy tähän on itsestään selvä, urani toisessa videossa ei vaan voinut olla tarpeeksi kokemusta onnistumiseen. Ensimmäinen videoni on Apulannan ”MItä kuuluu”. Sekään ei, näin jälkeenpäin ajateltuna, ole kovin hyvä. Siinä näkyy debyyttiohjaajan kyvyttömyys niin kutsuttuun ”Kill your darlings”-ajatteluun. Mitiksessä on kaikki nuoren miehen fantasiat ja klisheet. Apisvideo kuitenkin menestyi ja aiheutti ilmestyessään pienimuotoisen kohunkin. Jyrki-ohjelma nimittäin ”hyllytti” videon naista halventavana.
Apulannan ensimmäisen videon menestys ylpisti ohjaajan. Uskoin että kaikki muuttuu käsissäni mestariteoksiksi. Ja sillä asenteella, ilman kokemuksen tuomaa varmuutta ja taitoa lähdin tekemään “Tuu mun luo” –videota. Video on aivan hirveä ja tätä kirjoittaessa en ole varma löydänkö filmiä edes omista arkistoistani. Olen halunnut vain unohtaa tämän filmin. Syitä epäonnistumiseen on syytä konkretisoida, sillä näihin sudenkuoppiin on niin helppo tippua vielä myöhemminkin, vaikka kokemusta onkin karttunut.
1. Tunne kalustosi.
Tekniikka, jolla video tehtiin, oli itselleni uusi. Kuvasimme Sonyn betacamilla ja itselläni ei tuolloin ollut mitään hajua miten se toimii. Säädöt olivat vieraat ja en osannut luoda tälle formaatille haluttua tunnelmaa. Olin aikaisemmin kuvannut vain VHS-kameroilla (mm. MItä kuuluu on VHS tuotanto!).
2. Älä tee viime hetken muutoksia suunnitelmiin,
Koska betan kuva oli ”parempaa” kuin VHS:n, halusimme saada kuvasta filmimäisempää. Tähän pikaratkaisu oli kuvata filmi tuotantoryhmässä olleen mimmin sukkahousujen läpi. Halusimme tällä efektillä luoda utuisempaa fiilistä. Se onnistui, mutta ei toivomalla tavalla.
3. Varmista että olet sopiva tehtävääsi.
Vaikka Punaiset Messiaat oli samasta tallista meidän (Apulannan) kanssa, itseasiassa he olivat hyvin vieraita ihmisiä itselleni. Monta kokematonta ihmistä harvoin saa mitään todella hyvää aikaiseksi. Ohjaajan ja esiintyjän välinen luottamus on todella tärkeä ajatellen lopullista tuotosta. Lopputuloksen kannalta voisin väittää että videolle on eduksi jos edes jommalla kummalla puolen kameraa on kokenut porukka tekemässä.
4. Älä ole ylimielinen.
Ajattelin, että yhden onnistumisen jälkeen osaan tehdä mitä vain. Tosiasia oli, että olin niin kokematon, että en osannut ohjata työryhmää ja esiintyjiä niin, miten olin suunnitellut. Tekemisessäni ei ollut mitään realismia. Valkeakoskelaisen ammattikoulun laitoskeittiö ei muuttunut minun käsissäni highschool-leffojen miljööksi.
Ensimmäisen musiikkivideoni onnistuminen oli säkää, ei taitoa.

Jörn Donner - Afrikan omistajat
Afrikan omistajat on Jörn Donnerin filmi, jossa selvitetään elääkö kolonialismin henki vielä 2000-luvun Afrikassa. Kaikki alkoi syksyllä 2009 kun Kulmalan Marko kysyi haluisinko lähteä hänen ja Jörn Donnerin kanssa Afrikkaan. Ei tarvinnut kauaa miettiä.

Rouva Presidentti
Minun ja Halosen välillä oli luottamuksellinen suhde. Tai miten luottamuksellinen se nyt voi olla, mutta siltä minusta ainakin tuntui. Muistan ensimmäisellä kuvauskerralla, että Presidentti kertoi, että jos hän olisi saanut pojan, hänen nimekseen olisi tullut Tuukka.

Afganistan
Afganistan on tähänastisen urani tärkein projekti. Dokumentti käynnistyi jo vuonna 2007, kun mietimme Pajamäen Oskun kanssa, että olisi hienoa päästä tekemään filmiä kaikille tutusta, mutta samalla hyvin tuntemattomasta veljeskunnasta, rauhanturvaajista.

Olgan Kotona
Olgan kotona on rakkain projektini ikinä. Kun tekee omista rakkaimmistaan filmiä, on oma laadullinen rima tolkuttoman korkealla.

Apulanta - Poltettu Karma
Turha kieltää, etteikö kaikki omassa urassani jotenkin liittyisi Apulantaan. Siksi Apulannan musiikkivideoilla on erityinen paikka sydämessäni.